"Annettiin, hitto minut vieköön. Opettajakin oli siellä ja kuuli ne."
"Ralph käski hänen tehdä niin, kuulin sen selvästi", sanoi Monsey paikoiltaan uuninloukosta, jossa hän istui nolona, mutta kokonaan muistamatta sitä, kuinka ratkaisevasti hänen oma lörpöttelynhalunsa oli vaikuttanut hänen tietämättään päivän surullisiin tapahtumiin.
"Mutta älkää olko millännekään enää. Tuokaa enemmän olutta, emäntä. No, nopeasti nyt, tyttöseni."
Robbie oli jälleen noussut seisoalleen ja käveli kiihkoissaan edestakaisin lattialla.
"Mikähän Robbieta vaivaa?" kuiskasi Reuben Matthewille. "Mitä hän miettineekään? Ikävyyksiä, luullakseni."
"Älä välitä hänestä. Robbie aloittaa jälleen, pelkään minä. Hän on taasen juomatuulella. Tämä hirveä asia panee ehkä pojan järjen sekaisin, sillä hänen piti vastata kaikesta."
"No, tyttöseni, eikö sitä olutta tuodakaan?"
"Olet jo saanut tarpeeksesi, Robbie", sanoi emäntä.
"Mene kotiisi. Olut nousee jo tukkaasi. Tule saamaan huomenna lisää."
"Ei, kun tänään, tyttöseni. Minulle on annettava vielä tänään, on varmasti."