Niin, asia oli niinkuin hän oli ajatellut ja puoleksi aavistanut; Jumalan käsi lepäsi raskaana hänen päällään — hänen ja muiden, ja muiden vain hänen vuokseen. Ymmärrettyään vain kerran tämän mahdollisuuden julmassa kokonaisuudessaan ja saatuaan vain kerran täydellisesti tuntea sen vaikutuksen tämän hirveän tapahtuman väkivaltaisuudessa ja nopeudessa näytti Ralph aivan tietoisesti tarkastelevan tämän sairaalloisen kuvitelman vaikutusta mieleensä. Hän seurasi sen jälkiä takaisin siihen hetkeen asti, jolloin Wilsonin murhaa koskeva totuus tahi ainakin se, minkä hän luuli totuudeksi, oli selvinnyt hänelle silmänräpäyksessä nähtyään Simeon Staggin katseen. Hän voi seurata sitä vieläkin kauemmaksi, tuohon iltaan Dunbarissa, jolloin hän tunteesta, mitä hän oli luullut sääliksi, oli pelastanut sen vihollisen hengen, joka sitten oli tuhonnut hänen ja kaikkien niiden elämän, jotka olivat hänelle rakkaimmat maailmassa. Hänen kidutetusta sielustaan tuntui rikoksia olevan kaikkialla, hänen omiaanko vai muiden, se oli yhdentekevää; ja nyt oli Jumala sallinut tämän hirveän onnettomuuden tapahtua merkiksi, että kosto on hänen ja että hyvitys oli tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
Oliko se vain liioitellun kuvittelun aiheuttama unelma, kiihoittuneen mielikuvituksen synnyttämä painajainen? Hän ei voinut kuitenkaan vapautua siitä. Se oli muuttanut koko maailman valaistuksen toisenlaiseksi — synkäksi.
Ralph käveli nopeasti kukkuloiden yli katkoen kanervien oksia, taitellen pensaitten ohuita varpuja ja pysähtyen joskus katsomaan jotakin kiveä, puroa tahi polkua, jotka eilen illalla olivat tuntuneet hänestä niin tutuilta kuin oman kämmenensä viivat, mutta jotka nyt äkkiä olivat käyneet vieraiksi ja salaperäisiksi. Joku yliluonnollinen varjo synkistytti kaiken.
Koko sen päivän käveli hän ympäriinsä kukkuloilla etsien ratsastajatonta hevosta ja kutsuen sitä, toivomatta kuitenkaan näkevänsä sitä tahi kuulevansa sen ääntä. Silloin tällöin näki hän vilahdukselta Wythburniläisiäkin, jotka vaelsivat siellä samoilla asioilla kuin hänkin, mutta eivät milloinkaan tulleet äänen kuuluville. Lamauttava häpeän tunne piti hänetkin kaukana heistä, vaikka hän ei tiennytkään, miksi hänen pitäisi hävetä, yhtä vähän kuin laaksolaisetkaan aavistivat, että hänestä tuntui siltä.
Sellainen päivä koittaisi kyllä, jolloin kaikki näkisivät Jumalan käden lepäävän raskaana hänen päällään. Niin, Ralph; mutta kun se päivä vihdoinkin koittaa, ymmärtävät myös kaikki sen, että sillä ihmisellä, jonka päällä Jumalan käsi lepää, on Jumala vasemmalla puolellaan.
Kun toinen ilta alkoi pimetä, laskeutui Ralph High Seatin rinteitä kotiaan kohti. Hänen kintereillään juosta läähätti väsynyt koira. Se käveli muutamia askelia pää painuksissa ja häntä koipien välissä, paneutui pitkäkseen muutamiksi sekunneiksi ja nousi jälleen laahautuakseen uupuneena eteenpäin.
XV.
RALPHIN UHRAUTUMINEN.
Saavuttuaan vanhaan taloon oli Ralph valmistautunut kaikkien mahdollisien onnettomuuksien varalta, sillä sellaisia seurauksia oli enää olemassa hyvin vähän, joihin hänen olisi pitänyt valmistautua. Keittiöstä näkyi valoa ja senkin huoneen ikkunat olivat valaistut, missä hänen isänsä äsken oli levännyt. Kun Ralph tuli huoneeseen, istui Willy takan ääressä käsi kädessä Rothan kanssa, joka istui hänen vieressään. Hänen kalpeiden kasvojensa kaikissa piirteissä oli kärsimysten merkkejä.
"Kuinka äiti jaksaa?" kysyi Ralph käheästi tarkastellen katseillaan keittiötä.