"Koska et anna minun tulla mukaasi, Ralph, niin sano minulle, milloin tulet takaisin. Pelkään, en tiedä, miksi, mutta jokin sanoo minulle, ettet palaakaan. Sano minulle, Ralph, että palaat."
"Näistä levottomista ajoista päästään kyllä pian", sanoi Ralph. "Pelkään suuren tilipäivän piakkoin koittavan. Silloin tapaamme toisemme jälleen älkää sitä epäilkökään. Ja nyt, hyvästi, hyvästi vielä kerran, vanha ystäväni, ja olkoon Jumala kanssanne."
Ralph kääntyi ja käveli muutamia askelia etelää kohti. Koira seurasi häntä.
"Palaa takaisin, Laddie."
Mutta Laddie seisoi paikoillaan melkein samanlainen ilme silmissään kuin äsken sillä miehelläkin, josta Ralph juuri oli eronnut. Uskollinen eläin oli aina ollut Ralphin mukana koko elämänsä ajan, se oli ollut uskollisempi toveri isännälleen kuin hänen oma varjonsa eikä sitä milloinkaan ennen oltu komennettu pois matkasta.
"Palaa takaisin, Laddie", toisti Ralph ja hänen syvä äänensä värähteli hieman. Koira painoi päänsä alas ja hiipi Simin turviin.
Senjälkeen jatkoi Ralph matkaansa.
Aurinko oli jo noussut Lauvellenin takaa ja kirkkaan aamun valkoiset siivet valaisivat laaksossa sijaitsevaa kylää. Sim seisoi kauan aikaa Raisen huipulla ja tuijotti kyynelten sumentamin silmin etelää kohti, minne hänen ystävänsä pienenevä vartalo oli haihtumaisillaan hänen näkyvistään.
Se katosi vihdoin kokonaan; ympäröivät kukkulat olivat piilottaneet sen. Silloin ystävätön hylkiö läksi palailemaan hitaasti takaisin.