GARTHIT: ÄITI JA POIKA.
Monesta piipusta tuprahteli jo hitaasti sinisiä savukiehkuroita, kun
Sim käänsi selkänsä Raiselle ja palasi Wythburniin.
Pajan viereisessä tuvassa — ne olivat molemmat lähekkäin sillan päässä — oli juuri sytytetty tuli takkaan. Suuren kattilan alla, joka riippui piilotetusta rautakoukusta, räiskyivät ja savusivat oksat levittäen ympärilleen lahonneen puun hajua.
Riisuutuneena vyötäreitään myöten pesi seppä itseään tuolille asetetun vedellä täytetyn maljakon ääressä. Hänen äitinsä istui matalalla jakkaralla teräspihdit kädessään lisäillen oksia tuleen takan viereisestä läjästä. Hän oli suuri voimakas vanha nainen suurine luisevine käsineen ja kovine karkeapiirteisine kasvoineen, joissa oli siellä täällä rumentavia luomia. Hän oli huolettomasti pukeutunut melko likaiseen pukuun. Tahrainen pellavahilkka peitti hänen takkuista, harmaata, kampaamatonta tukkaansa.
"Häntä ahdistetaan sekä edestä että takaa", sanoi hän hiljaisella äänellä. "Hänelle käy vielä hullusti."
Äiti Garth murahti tyytyväisesti heittäessään vielä yhden risukimpun tuleen.
Joe vastasi hänen puheeseensa käheästi nauraen ja rupesi kuivaamaan kasvojaan pyyheliinaan mumisten jotakin partaansa.
"Ei, ei, äiti, Ralph ei olekaan minkään eilisen teeren poikia, ei ollenkaan. Hänen vangitsemisensa ei ole mitään lastenleikkiä, ja he tietävät sen."
Tämä korostaminen lausuttiin hiljaisemmalla äänellä ja nyökäyttämällä päätä erästä ovea kohti, josta päästiin johonkin toiseen huoneeseen.
"Lasten- tahi kissanleikkiä, se on yhdentekevää, hän on kaikissa tapauksissa pahassa kiipelissä, Joe, usko vain minua", sanoi äiti Garth ja hänen kylmät silmänsä leimahtivat, kun hän jälleen murahti tyytyväisesti.