Samalla alkoi kamarista kuulua heikkoa liikettä ja akka nosti sormen huulilleen.
"Ja kuka voi sanoa, ettei se ollut joku heistä, joka —", lisäsi äiti
Garth lyhyen vaitiolon jälkeen.
"Ei, äiti", sanoi Joe ja hänen karkea äänensä kuulosti käheältä. "Ei, äiti, mutta on olemassa sellaisiakin, jotka tietävät sen."
Vanhus naurahti lyhyesti kuin pakosta.
"Sinä voisit saada siankin nauramaan", sanoi hän.
Sitten meni hän lähemmäksi poikaansa, joka harva kampa kädessään seisoi tummuneen ja naarmuisen kuvastimen edessä, ja kuiskasi:
"Hän ei saa mitään lepoa, ennenkuin jotakin on tehty, ei mitään, usko vain minun sanoihini. Mutta sitten kuin jokin roisto hirtetään hänen vuokseen, joutuu asia pian unhotuksiin. Silloin muiden kieletkin vaikenevat kokonaan. Mitä se sinuun kuuluu, mies, kenen he hirttävät. Jokainen on lähinnä omaa itseään, Joe."
Äiti Garth korosti mielipidettään taputtamalla poikaansa hiljaa rintaan.
"Olet sanonut minulle tuon saman jo aikoja sitten", sanoi seppä, "kun panit minut liikkeelle saadaksesi räätälin hirteen. En ole voinut katsella häntä enää sen jälkeen, en mitenkään."
Äiti Garth tarttui poikaansa raa'asti olkapäihin.