Tarttuen käteen, joka riippui toimetonna Rothan sivulla, kertoi hän Rothalle lyhyesti rakkaudestaan. Hän sanoi rakastaneensa Rothaa kauan hiljaisuudessa, rakastaneensa häntä ennenkuin Rotha oli muuttunut siunaukseksi hänelle ja hänen kodilleen, ja tänään hän sanoi rakastavansa Rothaa enemmän kuin milloinkaan ennen.
Tarina oli vaatimaton, mutta se lausuttiin korostavasti kuin sen jokainen sana olisi ollut totta.
Hän luuli, että Rothakin rakastaa häntä — hän oli joskus ajatellut niin — oliko hän väärässä?
He vaikenivat molemmat lyhyeksi aikaa. Saatuaan hetkiseksi mielenmalttinsa takaisin käänsi tyttö silmänsä kerran vielä sivulle ja katsoi ikkunasta etelää kohti. Hän tunsi poskensa punastuvan ja tiesi nuorukaisen nousseen seisoalleen hänen vieressään. Willy puolestaan näki vain edessään olevat kauniit kasvot ja tunsi ainoastaan sen pienen käden kosketuksen, joka lepäsi hervotonna hänen kädessään.
"Tämä on surullinen koti, johon pyydän sinua tulemaan. Olisi hyödytöntä kysyä, oletko ollut onnellinen täällä — se olisi kuin ivaa, mutta — mutta —"
"Olen ollut onnellinen, tarkoitan onnellinen saadessani tehdä kaikki
Ralphin toivomusten mukaisesti."
"Ja minunkin toivomusteni mukaisesti."
"Niin, sinunkin toivomustesi mukaisesti, Willy."
"Olet ollut siunaukseksi meille, Rotha. Ajattelen joskus sentään, että teimme tuskin oikein tuodessamme sinutkin tämän kurjuuden keskelle."
"Hän teki sen parhaassa tarkoituksessa."