Willy oli häntä paljon korkeammalla. Oli liiankin totta, että hän oli vain köyhä koditon tyttöraukka, vailla maallista omaisuutta ja kaikkea muuta, paitsi käsiään, joilla hän työskenteli. Willy oli nyt maanomistaja ja sitäpaitsi jossakin määrin oppinut mieskin. Niin, hän oli joka suhteessa Rothaa korkeammalla. Eikö ollut olemassa muita, jotka rakastivat häntä? Ralph oli kuitenkin näyttänyt haluavan häntä veljelleen emännäksi, ja minkä Ralph oli sanonut olevan parasta, täytyikin tietysti olla edullisinta.
Hän ei voinut taivuttaa itseään poistumaan Shoulthwaitestä — sen hän ainakin ymmärsi huumautuneesta tilastaan huolimatta. Mutta hän ei voinut jäädä samaan asemaankaan kuin ennen — sekin oli liiankin selvää. Jos Ralph olisi kotona, kuinka erilaista silloin kaikki olisikaan! Hän olisi yhdellä ainoalla sanalla johdattanut hänet pois tästä huolestuttavasta sekasorrosta.
Kun Willy Ray erosi Rothasta rakkaudentunnustuksensa jälkeen, tunsi hän, että hänen elämänsä aurinko oli ainiaaksi sammunut. Hän oli elänyt viikkoja ja kuukausia sellaisessa paratiisissa, joka ei ollut hänen omansa. Hän voi tuskin sanoa, miksi hän oli rakastanut tätä tyttöä. Rothahan oli — kaikkihan sen tiesivät — köyhän räätälin tytär, räätälin, joka oli koko seudun kurjin ja halveksittavin olento.
Nuori mies ei voinut olla sanomatta itselleen, että hän olisi voinut suunnitella naimisiinmenoa penikulmien laajuisen alan sisällä asuvan suurimman maanomistajan tyttären kanssa.
Mutta tyttö itse oli jalo ihminen, sitä ei kukaan voinut kieltää. Hän oli ehkä sivistymätön muutamissa suhteissa, koska hänellä ei ollut muita tietoja kuin mitä elämän kova koulu oli hänelle opettanut, mutta hänen sielunsa oli ylevä, syvä kuin tunturijärvi ja yhtä kirkas ja puhdas kuin se.
Ja hän oli kuvitellut tytön rakastavan häntä. Mikään onnettomuus ei ollut kyennyt täydellisesti varjostamaan sitä loistavaa toivoa, minkä tämä otaksuminen oli herättänyt. Mutta eikö Rotha sensijaan rakastanutkin Ralphia? Ehkä tyttö ei itsekään ymmärtänyt, että rakkaus hänen veljeensä oli saanut hänet valtoihinsa. Mutta rakastiko Ralph tyttöä? Asian laita ei voinut olla niin, sillä hän olisi kyllä arvannut totuuden tuona iltana, jolloin he keskustelivat asiasta. Ja kuitenkin voi sittenkin olla mahdollista, että Ralph kaikesta huolimatta rakasti Rothaa.
Seuraavana aamuna oli Rotha päättänyt, että hänen velvollisuutensa tänä ratkaisevana hetkenä viittasi vain yhteen keinoon, jota hänen oli käytettävä. Ralph oli sanonut, että hänelle olisi onneksi, jos hänestä tulisi Willyn vaimo, ja hän oli luvannut Raphille, ettei hän poistu talosta Ralphin äidin eläessä. Hän halusi tehdä Ralphin toivomusten mukaan.
Willy oli pyytänyt häneltä merkkiä ja hänen oli annettava Willylle sellainen, mikä merkitsi, että hän oli valmis vastaamaan myöntävästi, jos Willy tänään halusi samoin kuin eilen.
Tehtyään tämän päätöksen tunsi hän mielensä täydellisesti keventyneeksi. Millaisen merkin hän antaisikaan? Rotha käveli ikkunakomeroon ja seisoi siinä ajatellen käsi rukin rattaalla ja katse suunnattuna etelään. Niin, millaisen merkin hän keksisikään?
Ei ollut niinkään helppoa sellaisen merkin keksiminen, mikä heti näyttäysi Willylle hänen päätöksensä ja ilmaisisi hänelle, että vaikka hän oli epäröinytkin eilen, oli hänen päätöksensä horjumaton tänään. Hän seisoi kauan tehden monta suunnitelmaa, joista ei kuitenkaan ainoakaan vastannut hänen mielentilaansa.