"Et tietystikään", sanoi rouva Garth nyrpistäen ivallisesti huuliaan. "Se, minkä haluan saada tehdyksi, pitää minun tehdä itse. Niin on aina ollut, ja niin tulee olemaankin."
"Toivoisin sen olevan totta, äiti", mumisi Joe melkein kuulumattomalla äänellä.
"Minkä sitten?"
"Ei minkään."
"Käväisen Shoulthwaitessä huomenna", hyrräsi rouva Garth. "Ellei vanhus ole tehnyt mitään testamenttia, on minulla heille ehkä jotakin sanottavaa, mikä tulee hämmästyttämään heitä kelpo lailla."
Nainen murahteli tyytyväisesti itsekseen ajatellessaan sitä. "Niin, niin", mumisi hän, "se tekee lopun heidän kuhertelustaan. Ja mikä on vielä ihanampaa, se tuo Ralphinkin päätä pahkaa kotiin."
"Äiti, äiti", huudahti seppä, "etkö voi milloinkaan karkoittaa tuota ilkeätä asiaa mielestäsi?"
XXI.
ROUVA GARTH SHOULTHWAITESSÄ.
Seuraava päivä ja vielä toinenkin kului Rothan mielestä kuin unessa. Hänen käytöksensä oli muuttunut vielä ystävällisemmäksi ja hänen äänensä vielä lempeämmäksi kuin ennen, ja hänen silmiensä ilme oli käynyt hyvin itsetietoiseksi. Seuraavan päivän iltapäivällä juoksi Liisa Branthwaite Mossiin tervehtimään häntä. Rotha oli maitokamarissa kirnuamassa ja kun Liisa aukaisi oven ja ilmestyi odottamatta hänen eteensä, joutui hän hetkiseksi niin hämilleen, että se tuntui tuskalliselta ja selittämättömältä. Pienen Liisankin posket punoittivat kovasta kävelystä ja hän oli kietonut yläruumiinsa kurkkua myöten suureen huiviin vihaisen tuulen vuoksi.