"No, Rotha, tyttöseni, mikä maailmassa sinua oikeastaan vaivaa?" sanoi
Liisa pysähtyen keskelle lattiaa ja ottamatta esille käsiään, jotka hän
oli vetänyt hihoihinsa pitääkseen ne lämpiminä, katsoi hän vakavasti
Rothaa silmiin.
"En tiedä, Liisa; toisoivin, että voisit sanoa sen minulle", sanoi Rotha tointuen sen verran, että voi turvautua verukkeeseen, "Täällä olen kirnuta pärskyttänyt koko aamun eikä tästä vain näytä syntyvän voita."
"Ah sinua huolestuttaa jokin muukin, ei vain voi", sanoi Liisa pudistaen viisaan näköisenä päätään.
"Ehkä se onkin kirnun syy. En voi saada tästä mitään."
"Niin syytä sinä vain kirnua, tyttöseni. Olet aivan Bessie Mac-Nabin näköinen, kun ihmiset sanoivat Jamien Glenistä hakkailleen häntä tanssiaisissa Robin Forbesin tuvassa tässä eräänä iltana."
"Ssh, Liisa", sanoi Rotha kumartuen tarpeettoman syvään tarkastamaan työn edistymistä. Sitten hän lisäsi kirnun syvyyksistä: "No, miltä Bessie sitten näytti?"
"Näyttikö?" huudahti Liisa kohottaen leukaansa kuin hänen mielestään sanan itsensä olisi pitänyt olla tarpeeksi selittävä. "Näytti, sanoit sinä. Hän oli juuri", jatkoi Liisa suostuen vihdoinkin kuvailemaan kysymyksessä olevan nuoren tytön ulkomuotoa tytön maalaistanssiaisissa saaman suutelon jälkeen, "sinun näköisesi, Rotha."
Sitten heittäen paksun huivin yltään odottamatta minkäänlaista muodollista kehoitusta alkoi Liisa kotiutua hyvin käytännöllisellä tavalla.
"Kas niin, anna minun nyt kirnuta hetkinen", sanoi hän, "niin nähdään, onko kirnulla minkäänlaista syytä huoliisi… ja johtuuko siitä, että silmäsi ovat niin suuret ja tuijottavat kuin olisit sairastumaisillasi kuumeeseen ja että poskesi ovat niin punaiset kuin Becca Ruddin kalkkunan heltat."
Seuraavassa silmänräpäyksessä hän jo kääri hihojaan valmistautuen kokeeseen, johon hän oli tarjoutunut; mutta tämä työ ei ollut, sellaista, että se olisi kyennyt tyrehdyttämään hänen sanatulvaansa.