Uskaltaako hän lähteä yläkertaan katsomaan ruumista? He uskoivat taikauskoisesti, että kuolleen haavasta rupeisi vuotamaan verta, jos murhaaja koskettaisi siihen kädellään. Sim ei sanonut mitään, tuijotti vain hurjasti ympärilleen.
"Tule nyt vain, isä", sanoi Rotha, "ja täytä heidän pyyntönsä."
Pieni mies suostui vihdoinkin seuraamaan muita yläkertaan. Ralph seurasi vastahakoisesti muita. Hän oli vapauttanut ystävänsä, mutta näytti nyt paljon huolestuneemmalta kuin ennen. Kun ihmiset saapuivat paarien viereen, asettui Ralph seisomaan ruumiin pääpuoleen, jolloin muudan mies vetäisi pois liinan, jolla ruumiin kasvot oli peitetty. Ne olivat aivan multaiset.
Sitten työnsivät ihmiset Simin ruumiin luo, mutta katsahdettuaan kerran noihin kalpeihin ylöspäin käännettyihin kasvoihin huudahti hän hurjasti ja kaatui pyörtyneenä lattialle.
Haa! Ihmiset rupesivat mumisemaan jälleen, mutta sitten seurasikin kuolemanhiljaisuus.
Rotha rikkoi ensimmäiseksi tämän kaamean hiljaisuuden. Hän polvistui maassa makaavan isänsä viereen ja sanoi nyyhkytyksiensä välistä:
"Sano heille, ettei se ole totta; sano se heille, isä!" Mumina uudistui jälleen. Hän ymmärsi sen merkityksen ja nousi leimuavin silmin.
"Minäpä sanonkin heille, ettei se ole totta", sanoi hän. Sitten meni hän tyynesti kuolleen luo ja huudahti: "Katsokaa nyt tänne kaikki! Minä, hänen tyttärensä, kosketan nyt tämän kuolleen miehen käteen ja rukoilen Jumalaa antamaan meille jonkun merkin, jos isäni on syyllinen hänen murhaansa."
Sanottuaan sen tarttui hän murhatun käteen puristaen sen suonenvedontapaisesti omaansa.
Mumina vaikeni odottavaksi kaameaksi hiljaisuudeksi. Kuolleen ruumis ei muuttunut ollenkaan. Irroittaen otteensa kääntyi Rotha huoneeseen kokoutuneiden ihmisten puoleen ja katsoi heihin ylpeästi ja ivallisesti.