"Pitäkää tätä taivaan antamana todistuksena siitä, että isäni on viaton", hän huudahti.
Jännitys kävi liian voimakkaaksi katselijoille ja he poistuivat huoneesta vuorotellen. Vain Ralph jäi ja sittenkuin Sim palasi tajuihinsa, auttoi hän hänet jaloilleen ja vei takaisin Fornsideen.
III.
PUNAISESSA LEIJONASSA.
"Millaisissa hamppuisissa kotikutoisissa täällä tepastelettekaan!"
Kesäyön unelmasta.
Aina ikimuistoisista ajoista saakka oli Wythburnin pääkadun varrella sijainnut muudan vaatimaton ravintola, jota sanottiin Punaiseksi Leijonaksi. Silloin tällöin sattui sinne majoittumaan joku tilapäinen matkustaja, joka oli valinnut laakson kautta kulkevan tien päästäkseen pohjoiseen, mutta todellisuudessa oli se aiottu vain laaksolaisille, joiden oli tapana saapua sinne hämärissä ja juoda tuopillinen kotiolutta keskustellessaan punertavan turvetulen valossa.
Sinne oli Wilsoninkin ruumis viety sinä aamuna, jolloin se oli löydetty tieltä. Tämä sattui juuri Martinmessun aikaan.
Eräänä iltana seuraavan talven alussa oli pienen ravintolan seurusteluhuoneeseen kokoutunut tavallista suurempi joukko miehiä. Huone oli kummallisen vanhanaikainen, toista vertaa leveyttään pitempi ja niin matala, että pisimpien paimenien oli pakko kumartua kävellessään kattoparrujen alla.
Muutamissa niihin kiinnitetyissä hihnoissa riippuivat pyssy, ruoska ja torvi. Pari neliskulmaista ikkunaa, joista voitiin katsella kapealle viertotielle, oli peitetty punaisella vaatteella. Kummankin ikkunan syvennyksessä oli tammipenkki. Seinät oli kokonaan laudoitettu tammella, johon siellä täällä oli kaiverrettu kummallisia vanhanaikaisia vaakunamerkkejä. Laudoitus oli nyt melkein kokonaan vuosien tummaksi mustuttama ja vaaleammat paikat, jotka oli kiilloitettu sileiksi ja kirkkaiksi kuin lasi, ilmaisivat vain, missä astiakaapit tavallisesti olivat.