Kun rouva Garth puhuteltuaan Rothaa tiellä saapui kotiinsa, oli hänen käytöksensä niin sametinpehmeää kuin hän olisi ollut hyvin tyytyväinen itseensä ja ympäristöönsä.
Seppä, joka työskenteli pienen keittiöön sijoittamansa lavitsan ääressä, oli myös tavattoman hyvällä tuulella.
"Niin, nyt hän on kiinni — melkein kuin kiinni", sanoi rouva Garth.
Hänen poikansa nauroi, mutta hänen äänessään oli kuin pakotettua iloisuutta.
"Missä he sanoivat hänen olevankaan, Lancasterissäkö?"
"Niin, sitä ei voida epäilläkään."
"Olivatko he varmat, että mies tuolla Lancasterissä on hän?"
"Eivät, vaan minä olin, kun he kertoivat minulle, millainen mies hän on."
Seppä, joka karkaisi juuri talttaa, nauroi jälleen.
"Se ei kuulu minuun, vai mitä, äiti?"