"Ei, ei, arvaan, että olisin siellä liikaa. Pojalla on varmasti mieluisampaakin seuraa."
Tämä sanottiin vihjaavalla äänellä ja tarkoittavalla pään nyökähdyksellä Liisaa kohti, joka oli kääntänyt selkänsä häntä kohti hiipiessään ovelle.
"Ei, ei nyt; kukaan ei saa seurata minua", sanoi Robbie, "sillä minun pitää hypellä ojien yli kuin kilpa-ajohevonen."
"Sinulla onkin pitkä matka edessäsi, Robbie."
Robbie nauroi, heilautti kättään vanhuksille, jotka vielä istuivat päivällispöydässä, ja poistui pihalle.
Liisa oli siellä näyttäen kummallisesti ujolta kuin hän hetken kehoituksesta olisi ollut, taipuvainen suopeuteen, jota hänen syystä kyllä piti hävetä.
"Anna minulle nyt suukkonen, tyttöseni", kuiskasi Robbie pysähtyen hänen taakseen ja kietoen käsivartensa hänen ympärilleen. Hetkisen kuluttua kuuluikin äänekäs maiskahdus.
"Mikä se oli?" huusi Matthew huoneesta "Luulin portin salvan paukahtaneen portin sulkeutuessa."