"Olen usein sanonut sen sinulle", sanoi Matthew, joka ei pelännyt olla
Jobin lohduttajien kaltainen.
"Ja kaiken hyvän lisäksi vielä silloin kun näitä ikävyyksiä on suunniteltu", lisäsi Robbie taivuttaen katuvaisena päätään.
Heidän oli kuljettava muutaman Wythin lisäjoen yli päästäkseen Matthewin taloon. Kun he saapuivat sen rannalle, huusi Robbie: "Odottakaa hetkinen!" Sen jälkeen juoksi hän rannalle, laskeutui polvilleen ja ennenkuin hänen toverinsa ehtivät estää häntä, oli hän heittänyt lakin päästään ja pistänyt päänsä monta kertaa kylmään veteen.
"Mitä sinä nyt teet, ihminen?" sanoi Matthew. "Tarvitaan enemmän kuin inhimillistä ja heinähankojen voimaa kestämään jotakin tuollaista. Tällaisena talviaamuna on vesi yhtä kylmää kuin äitipuolen tervehdys."
"Mutta se teki minulle kuitenkin tavattoman hyvää", sanoi Robbie pudistaen märkää tukkaansa ja sitten kuivaten sen nenäliinallaan, jonka Liisa oli ojentanut hänelle siihen tarkoitukseen. "Olen tunteeton kuin kivi", lisäsi hän, mutta noustuaan seisoalleen hän kompastui ja kaatui.
"Siinä tapauksessa et ole milloinkaan kuullut sananlaskua. 'Vierivään kiveen ei kasva sammalta'", sanoi Matthew.
Tämä pila ei sopinut ollenkaan tilanteeseen ja kaikki kolme jatkoivat matkaansa vaieten. Kun he vihdoin pääsivät taloon, syötiin päivällinen viipymättä eikä edes rouva Branthwaiten vierasvarainen, vaikkakin vähän kömpelö, rasittava itsepintaisuus voinut taivuttaa Robbieta syömään kyllikseen.
"Kas niin, poika", sanoi Matthew, "sinähän tyydyt melkein kuin äitipuolen antamiin palasiin."
"Olen ottanut enemmän kuin kuukauden kuluessa olen syönyt miksikään ateriaksi — niin enemmän kuin olen syönyt sen jälkeen kuin tuo tapahtui vuorilla", vastasi Robbie nousten pöydästä. Hän kiinnitti vyöllä pitkän takkinsa lujasti uumilleen ja sitoi paulat tiukasti suurten saappaittensa leveiden varsien ympärille.
"Matthew seuraa sinua vähän matkaa, Robbie", sanoi rouva Branthwaite.