Seuran johtavana sieluna oli muudan pieni mustaan pukuun pukeutunut mies, jonka nauhakoristeista voitiin päättää, hänen kuuluvan asianajajien säätyyn. Toiset nimittivätkin häntä asianajaja Lampittiksi kysyessään häneltä, oliko hänellä paljonkin tekemistä oikeuden istunnossa huomenna.
"Kyllä", vastasi hän tärkeän näköisenä, "kveekarisaarnaajaa syytetään levottomuuksien toimeenpanemisesta ja minun pitää kuulustella häntä."
"Saatiinko hänet sitten kiinni?" kysyi muudan.
"Hän on nyt hyvin hiljaa vanhassa tornissa", sanoi asianajaja asettuen mukavaan asentoon tuoliinsa tulen ääreen.
"Mielestäni olisivat hänen kiusaajansakin sopivia tovereita hänelle", sanoi Ralph.
"Ehkä niin, nuori mies; en rupea väittelemään siitä."
"Niiden joukossa oli tuskin ainoatakaan miestä, joka ei näyttänyt roistolta", jatkoi Ralph.
"En aio lausua siitäkään mielipidettäni", sanoi asianajaja, "mutta ilmaisen teille erään vanhan teoriani. Olen nimittäin sitä mieltä, että murhaaja ja sankari ovat melkein samanlaisia ihmisiä."
Kuuntelijat nauroivat. He olivat tottuneet näihin logiikan voittoihin ja nauttivat niistä. Jokainen mies suoristautui istuimellaan.
"Mutta, kuinka sen selitätte, asianajaja?" kysyi muudan kaupunkilainen, joka istui tuolillaan jalat allaan räätälien tapaan. Hän olisi tuskin hämmästynyt, jos asianajaja olisi tarjoutunut todistamaan, että hän ui kuin joutsen Kreikan saaristossa.