"Kerron teille erään tarinan", sanoi puhuteltu herrasmies. "Yorkshiressä asui kerran hyvin vanha perhe ja perheen päämies oli hyvin ärtyisä luonteeltaan. Muutamana päivänä tappoi hän mustasukkaisuudessaan vaimonsa ja kaikki lapsensa, jotka sattuivat olemaan kotona, heittäen heidät vallihautaan linnan tornista. Hänelle jäi enää vain yksi lapsi, jota hoidettiin eräässä penikulman päässä sijaitsevassa maalaistalossa. Hän oli lähtenyt matkalle sinne tappaakseen senkin, kun äkkiä puhkesi kova rajuilma ja hän pysähtyi."
"Hänen mielestään kai se oli jonkinlainen varoitus", sanoi muudan kuuntelija.
"Se herätti hänen omantuntonsa ja hän luopui yrityksestään."
"Entä sitten?"
"Mitä luulette hänen sitten tehneen?"
"Emme arvaa — hän hukuttautui varmaankin."
"Ei. Ja tämä todistaa sanani, että murhaaja ja sankari ovat melkein samanlaisia ihmisiä. Hän antautui oikeuden käsiin puhumatta mitään oikeuden istunnoissa ja pelastaakseen omaisuutensa eloon jääneelle lapselleen hänellä oli tarpeeksi mielenlujuutta alistuakseen tuohon hirveään kuolemaan, jota sanotaan peine forteksi."
"Mitä se tarkoittaa, asianajaja?"
"Rikollisen mestaamista niin, että hänen alastomalle ruumiilleen ladotaan rautapainoja niin paljon, että hän murskautuu kuoliaaksi niiden alla."
"Hirveätä! Ja pelastiko hän todellakin maatilansa lapselleen kärsimällä sellaisen kuoleman?"