Tulevien postivaunujen torven ääni kantautui hänen korviinsa ja postivaunut — Carlislen postivaunut, jotka näyttivät olevan aivan täynnä matkustajia — vyöryivät ravintolan pihalle samassa silmänräpäyksessä kun hän saapui sinne jalkaisin.
Siellä vallitsi melkoinen hälinä. Joukko palvelijoita, siivoojattaret valkoisissa myssyissään, tallirengit avopäin ja muutamia tilapäisiä tallimiehiä, oli kokoutunut tarjoiluhuoneen ovelle. Postivaunujen ajaja hyppäsi alas istuimeltaan ja tunkeutui tämän joukon keskelle. Hänen matkustajansa keskeyttivät laskeutumisensa postivaunujen katolta voidakseen nähdä pihalla seisovien yli.
"Hän on luultavasti juovuksissa", sanoi muudan vieressään seisovalle.
"Tuo julistus oli aivan tarpeeton."
"Joku kulkuriraukka, herra; löysin hänet tajutonna tieltä ja toin hänet tänne", sanoi muudan tallirenki. Ralph käveli joukon ohi ravintolan ovea kohti. "Aukaiskaa hänen kaulahuivinsa; kas tässä on hänelle vähän konjakkia", sanoi eräs matkustajista.
"Hän näyttää tulleen tänne pohjoisesta, herra. Hän tuntuu olevan kuolemaisillaan nälkään ja väsymykseen."
"Pohjoisestako?" kysyi ajaja. "Annan hänelle paikan vaunuissani illalla ja vien hänet kotiin."
Ralph peräytyi pari askelta ja katsoi muiden yli.
Muudan mies makasi maassa pää erään naisen sylissä.
Mies oli Simeon Stagg.