"Kendalissa, kirkon vieressä."
Vihdoin selveni, että kiltti muori oli tuntenut Simin vuosikausia, he kun olivat asuneet naapureina saman kadun varrella eräässä suuressa kaupungissa. Hän oli hoitanut Simin vaimoa hänen viimeisen sairautensa aikana ja pitänyt huolta hänen tyttärestään äidin kuoltua.
Robbie ei tiennyt, milloin postivaunut lähtevät Kendalista Lancasteriin; Simillä oli monen tunnin etumatka ja senvuoksi hän sanoi nopeat jäähyväiset muorille. Vanhus, joka vietti yksinäistä elämää tuvassaan, katsoi kauan nuoren miehen jälkeen silmin, jotka näyttivät sanovan, että huolimatta vaistosta, mikä oli taivuttanut hänet luottamaan Robbiehin, hän jo puoleksi katui tekoaan.
XXX.
KILPAJUOKSU ELÄMÄSTÄ.
Tuskin oli Ralph huomannut, että pohjoisesta tullut kulkuri, joka makasi tajutonna ravintolan pihalla Kendalissa, oli Simeon Stagg, kun hän aukaisi itselleen tien väkijoukon läpi ja nostaen kevyen ja riutuneen olennon käsivarsilleen käski erään palvelijan näyttää hänelle tien johonkin matkustajahuoneeseen.
Siellä palasi Sim vähän ajan kuluttua tajuihinsa; hänen tautinsa ei ollut sen vakavampaa kuin väsymystä ja kiihoittumista, joka sen osaksi oli aiheuttanut.
Kun hän tajuntansa ensi hetkenä avasi silmänsä ja näki Ralphin, joka oli kumartunut hänen puoleensa, ei hän näyttänyt ollenkaan hämmästyvän. Hän siveli vain hermostuneesti laihalla ja luisevalla kädellään kasvojaan kuin karkoittaakseen näyn, joka useammasti kuin kerran oli ahdistanut ja kiusannut häntä. Mutta kun hän vihdoin käsitti, että hänen edessään oli todella se mies, jonka jäljessä hän oli kulkenut niin pitkän ja väsyttävän matkan ja jonka kasvot hän oli aina nähnyt unissaan — kun hänen huumautuneet aivonsa ymmärsivät, että Ralph Ray oli todella täällä hänen vieressään pitäen hänen kättään omassaan ja puhuen hänelle samalla syvällä äänellä, jonka hän tunsi niin hyvin — silloin ei väsynyt kulkuriraukka voinut enää pidättää mielenliikutustaan, mikä kumpusi esille hänen sydämestään.
Tarina, jonka Sim kertoi ja jota kertoakseen hän oli kulkenut tämän pitkän matkan, oli hyvin hurja ja epäjohdonmukainen, ja innostunut kuulija sai selville sen sisällyksen pikemminkin kertojan innosta kuin selostuksesta. Kiihkeiden tunteenpurkausten keskeyttämänä loppui se kuitenkin vihdoin, ja sittenkuin Ralph mielessään oli koonnut sen langat yhteen ja järjestänyt ne olettamuksensa perusteella luonnolliseen järjestykseen, ymmärsi hän kaiken, mikä hänen pitikin ymmärtää, omasta asemastaan ja vaarasta, joka uhkasi hänen rakkaimpiaan. Se vääryys näytti olevan liiankin uhkaava, että hänet julistetaan henkipatoksi, hänen maatilansa takavarikoidaan ja hänen äitinsä, joka vielä elää, häädetään hänen veljensä ja Rothan kanssa maantielle.
"Parin viikon kuluessa, sanoitteko niin?" kysyi hän. "Aikoivatko he tulla takaisin neljäntoista päivän kuluttua! Parin viikon kuluttua mistä päivästä?"