"Lauantaista", vastasi Sim. "Se on, viikon kuluttua ensi lauantaista."
"Ja tänään on tiistai. Siihen on siis vielä kymmenen kokonaista päivää", sanoi Ralph kävellen pää painuksissa huoneen poikki. "Minun pitää heti lähteä pohjoiseen." Hän aukaisi ikkunan ja huusi ajajalle, joka juuri sattui menemään sen ohi: "Milloin lähtevät ensimmäiset postivaunut pohjoiseen?"
"Yhdeksän aikaan, herra."
"Yhdeksän aikaanko illalla? Niinkö myöhäiseen? Eikö sinne lähde mitään ennen, eikö kuormarattaitakaan?"
"Ei mitään ennen, herra, paitsi — ainakin — ei, ei mitään ennen. Katsokaa, se odottaa Lancasterin postivaunuja ja ottaa sieltäpäin saapuvat matkustajat mukaansa."
"John, John", huusi emäntä, joka oli kuunnellut keskustelua, lähimmästä ikkunasta, "ehkä herra haluaa vuokrata hevosen tahi pari pariksi kyytiväliksi, jos hänellä on kiire."
"Onko teillä sellaista hevosta, joka voi juosta vielä tänään kolmekymmentä penikulmaa?" kysyi Ralph.
"Kyllä, teidän armonne; meillä on montakin sellaista."
"Mihin asti ehtivät postivaunut kello kuudeksi huomenaamulla?"
"Ainakin Penrithiin", vastasi ajaja ottaen lakin päästään ja kynsien korvallistaan, kuin hän olisi ollut hyvin epävarma laskutaidostaan ja maantieteestään.