"Kuinka kauan luullaan koko matkan kestävän?"
"Kaksitoista tuntia, olen kuullut sanottavan — tarkoitan, ellei mitään estettä satu ilmaan ja tiehen nähden tahi jotakin sellaista."
"No laita sitten hevonen heti kuntoon, poikaseni, ja opasta minut sitten emännän luo."
"Et suinkaan aio jättää minua tänne, Ralph?" kysyi Sim, kun Ralph oli sulkenut ikkunan.
"Olette hyvin heikko, vanha ystäväni. Parasta on, että lepäätte täällä tämän päivän ja matkustatte sitten illalla Carlislen postivaunuissa takaisin Mardaleen. Ne saapuvat sinne hyvin varhain aamulla ja hämärissä voitte kävellä Styx-solan kautta Shoulthwaiteen."
"En uskalla, en uskalla; älä jätä minua tänne."
Simin itsepintaisuutta oli mahdoton vastustaa ja Ralph mukautui siihen enemmän säälistä kuin vakaumuksesta. Hän tilasi vielä toisenkin hevosen ja vähemmän kuin puolen tunnin kuluttua ratsastivat molemmat matkustajat, jotka olivat vahvistaneet itseään aterialla, vierekkäin viertotiellä Kendalista pohjoista kohti.
Sim oli vieläkin niin väsynyt, että ratsastamisen aiheuttamat ponnistukset — hänelle se milloin tahansa muulloinkin olisi ollut hyvin kovaa voimistelua — hetkisen kuluttua jälleen synnyttivät hänessä voimattomuuden oireita. Mutta hän pysyi vain päätöksessään seurata Ralphia pohjoiseen niin sitkeästi, etteivät sitä voineet järkyttää hänen toverinsa huolestuneet katseet eivätkä talonpoikien naurunröhötykset. Talonpojista tuntui nähtävästi hauskalta katsella kömpelön, heikon ja aran ratsastajan vääntelehtimistä ja huutaa hänelle ohimennessään kaikenlaisia karkeita sukkeluuksia.
Kun he olivat lähteneet Kendalista, oli Sim nähtävästi ollut aivan varma siitä, että he ratsastavat Wythburniin. Senvuoksi hän vähän hämmästyi ja tuli melko levottomaksi huomatessaan, että Ralph kääntyi oikealle Penrithiä ja luodetta kohti, kun he päästyään kaupungista saapuivat tienristeykseen, josta toinen tie kääntyi Wythburniä ja toinen luodetta kohti.
"Olin luullut pääsevämme suorinta tietä kotiin Staveleyn kautta", sanoi hän epäröiden.