Muudan vanha mies makasi aidan vieressä ja katseli maahan silmin, jotka kertoivat vain toivottomuudesta. Pieni vaaleatukkainen poika piti kiinni isoisän nutun helmasta ja itki katkerasti pelokas ilme pienissä viattomissa kasvoissaan.
"Lähtekää täältä tiehenne kimpsuinenne kampsuinenne!" huusi tilanhoitaja kiroillen jälleen hirveästi.
"Sanotteko tätä paikkaa Hollowbankiksi?" kysyi Ralph katsoen miestä silmiin. "Hellbank [Hollowbank = onkalonäyräs; Hellbank = helvetinäyräs. Suom.] olisi mielestäni sopivampi nimitys."
Mies ei vastannut mitään, katsoi vain vihaisesti, kun Ralph kannusti hevostaan ja lähti jatkamaan matkaansa.
"Jumala taivaassa!" huudahti hän, kun Sim ehti hänen rinnalleen.
"Ajatella nyt, että tuollaista voi tapahtua hänen nähtensä?"
"Ja kuitenkin sanot sen parhaaksi, mitä tapahtuu", sanoi Sim.
"Niin se on, Jumala tietää sen olevan niin kaikesta huolimatta", väitti Ralph. "Hirveätä on kuitenkin ajatella, että nuo ihmisraukat häädetään maantielle kuin karja. Karjako? Karjalle he olisivat armeliaampia. On kauheata joutua noin maantielle makaamaan, kuolemaan ja menehtymään."
"Onko nuo ihmiset julistettu henkipatoiksi?" kysyi Sim.
"Kirottua!" huusi Ralph kuin Simin yksinkertaiset sanat olisivat synnyttäneet hänen mielessään uuden kauhean ajatuksen ja lävistäneet hänet kuin tikarinpisto.
Sen jälkeen he ratsastivat kauan aikaa vaieten.