Äkkiä peitti koko kartan melkoinen savupilvi. Se kietoi samalla vaippaansa maantieteen tutkijatkin ja hetkisen kuluttua kuului jostakin syystä hiljainen huulien maiskahdus.
"Ja siinä on sinulle", sanoi tyttö naurahtaen veitikkamaisesti, lyöden
Robbieta korvalle ja kiiruhtaen tiehensä.
Jim, ajaja, tuli silloin keittiöön aikoen mennä nukkumaan ja ratkaisi kartan salaisuuden selittämällä, että Robbien ystävät voivat Askhamin kylässä poiketa Carlislen tieltä Gaskarthiin ja Wythburniin johtavalle tielle.
Robbie tyytyi tähän selitykseen ja koetti parhaansa mukaan nykyisissä olosuhteissa käyttää hyväkseen yhdeksään asti sen sataman mukavuuksia, johon hän oli ajautunut. Hän onnistuikin ehkä täydellisemmin näissä yrityksissään kuin olisi voitu odottaakaan, kun kiinnitetään huomio hänen ystäviensä vaaraan ja hänen uskollisuuteensa Liisa Branthwaiteä kohtaan.
Mutta kun kello tuli yhdeksän ja aloitti kymmentä ja vaunut olivat yhä ravintolan pihassa, voitti Robbien velvollisuudentunne sen, mitä hän olisi nimittänyt ajanvietteeksi. Carlislen postivaunut odottivat tavallisesti Lancasterin postivaunuja, ja koska eivät viimeksimainitut olleet vielä saapuneet Kendaliin, oli ensimmäistenkin mahdotonta poistua sieltä. Robbien kärsimättömyys lisäytyi melkoisesti seuraavan puolituntisen kuluessa, mutta sittenkuin kello löi kymmenen eikä vieläkään mitään ratkaisevaa tapahtunut, kiihtyi hänen suuttumuksensa äänekkääksi.
Vaunuihin piti tulla neljä sisämatkustajaa, kaikki naisia; ja vaikka yöstä tuntui tulevankin hyvin kylmä, oli Robbien määrä istua jossakin ulkopuolella. Näiden viiden matkustajan vastalauseet kävivät, vihdoin liian äänekkäiksi ja heidän vaatimuksensa liian vakaviksi sietääkseen pitempää viivyttelyä. Ajaja valjasti senvuoksi hevosensa ja asettui paikoilleen ajurinistuimelle.
Tämä oli tuskin saatu tehdyksi, kun Lancasterin vaunujen torvi kuultiin kaukaa, mikä aiheutti vielä lyhyen odottamisen.
"Toivokaamme, ettette saa siitä ainoatakaan matkustajaa sen saavuttua tänne", sanoi Robbie hieman vihaisesti.
Muutamien minuuttien kuluttua myöhästyneet vaunut ajoivat pihaan ja matkustajat laskeutuivat niistä maahan.
Pari näistä, joiden oli määrä matkustaa Carlisleen, kiipesi tikapuita pitkin Robbien taakse. Oli liian pimeä, että olisi voitu nähdä, keitä ja mitä he olivat. Nähtiin vain, että he olivat miehiä, jotka olivat verhoutuneet pitkiin kaapuihin ja lakkeihin, jotka imeytyivät tiukasti heidän poskiensa ja päänsä ympärille senvuoksi, että ne oli sidottu heidän partansa ja leukansa alle nauhoilla.