Yöllä satanutta lunta oli tiellä monen tuuman vahvuudelta ja kukkulat olivat valkoisia niin kauaksi kuin silmä vain kantoi. Päivä valkeni hitaasti Harmaat juovat jatkuivat taivaalle tullen yhä pitemmiksi ja tehden tietä ensimmäiselle keltaisen ja punaisen väriselle sarastukselle. Aurinkokin nousi vihdoin. Ruusunväriset liekit leimahtivat esille kokonaisesta valomerestä ja paksut sumupilvet hajautuivat. Uusi päivä oli koittanut synkän yön jälkeen.
Ralph ja Sim jatkoivat matkaansa vaieten. Lumi kimalteli kuin miljoonat timantit vuorten rinteillä ja jyrkät huiput, joilla se ei voinut pysyä, kimaltelivat kuin teräskiskot.
"Kuinka kaunis maailma sentään onkaan!" sanoi Ralph.
"Niin se on kaikesta huolimatta", vastasi Sim.
"Kaikesta huolimatta", toisti Ralph.
He olivat kiivenneet muutaman pienen kukkulan laelle ja ruvetessaan laskeutumaan sen toista rinnettä näkivät he lumen muodostaneen suuria kinoksia sen juurelle.
Samalla kiinnittivät he huomionsa johonkin kummalliseen esineeseen etäisyydessä.
"Mikä esine tuolla on puoleksi lumen peitossa?" kysyi Sim.
"En tiedä. Mutta pian saamme sen selville."
Ralph puhui huohottaen.