He sanoivat jäähyväiset vanhukselle ja poistuivat hänen luotaan. Sitten he, kävelivät teiden haarautumaan, jossa tienviitta oli. Osoittimet olivat lumen peitossa ja Ralph kiipesi kiviaidalle sen taakse ja pyhkäisi niiden kirjoitukset puhtaiksi kuurasta.
"Kendaliin." Se osoitin viittasi sille suunnalle, mistä he olivat tulleet.
"Gaskarthiin."
"Se on meidän tiemme", sanoi Sim.
"Ei", vastasi Ralph; "tämä se on — 'Penrithiin ja Carlisleen'."
Mitä mahdollisuuksia jäikään nyt enää Robbielle?
XXXIV.
VÄISTY, ESTÄVÄ KOHTALO!
Muutamia minuutteja vaunujen saapumisen jälkeen Mardaleen ponnisteli Robbie eteenpäin pimeässä tuntemattomalla tiellä. Entinen väsyttävä päänkipu alkoi vaivata häntä jälleen ja silloin tällöin otti hän kourallisen lunta maasta viilentääkseen pakottavaa otsaansa.
Se oli hyvin väsyttävää kävelyä ja sen suorittamiseen tarvittiin todellakin nuoret voimakkaat jäsenet ja rohkea mieli. Hän sivuutti kyliä, mutta ne olivat kaikki yhtä hiljaisia ja rauhallisia kuin ihmisetkin, jotka nukkuivat niiden tuvissa. Vasta viiden tunnin kuluttua kohtasi Robbie ensimmäisen elävän olennon.