Päivän koittaessa lakkasi lumisadekin ja Robbien saavuttua Askhamiin oli myöhäinen aurinkokin jo noussut. Koska hänen alkoi olla jo nälkä, meni hän muutamaan tupaan ja kysyi eräältä vanhalta mummolta, joka asui siinä, saako hän vaivata mummoa maksusta valmistamaan hänelle jotakin aamiaiseksi. Vanhusta säälitti nuoren miehen väsynyt ulkomuoto ja hän pyysi vieraanvaraisesti nuorukaista käyttämään hyväkseen talon antimia. Kun Robbie oli syönyt kulhollisen puuroa ja maitoa, voitti matkan aiheuttama väsymys hänet kokonaan. Vastatessaan katkonaisesti vaatimattoman emäntänsä kysymyksiin hän nukkui kesken kaiken tuoliinsa. Säälistä antoi vanhus hänen nukkua tarpeekseen.
"Poikahan on aivan kuolemanväsynyt", sanoi hän katsellen Robbien riutuneita kasvoja.
Kello oli jo yli kahdentoista päivällä, kun Robbie heräsi.
Ah, mitä silloin oli menetettykään ikuisiksi ajoiksi! Mitä sellaista oli silloin tapahtunut, mitä ei enää voitu peruuttaa?
Hän hyppäsi seisoalleen vihoissaan menettämästään ajasta ja läksi uudestaan matkalle. Kun hän sivumennessään poikkesi ravintolaan, kuuli hän harmikseen, että jos hän silloin olisi mennyt sinne, kun hän auringon noustessa oli poikennut pieneen tupaan, joka sijaitsi vain parin sadan metrin päässä siitä, olisi hän helposti tavoittanut Simin ja Ralphin. Postivaunut eivät kuitenkaan olleet vielä ehtineet tähän kyytitaloon, ja senvuoksi Robbie voi osaksi suoda itselleen anteeksi viipymisensä.
Hän ei epäröinyt juuri ollenkaan, minkä tien hän valitsee saapuessaan teiden haarautumaan kirkkomaan kulmassa. Jos Ralph oli valinnut Gaskarthiin vievän tien, oli hän turvassa, mutta jos hän on lähtenyt Carlisleen, on hän vaarassa. Senvuoksi päätti Robbie seurata viimeksi mainittua.
Hän ei kysellyt ihmisiltä mitään, ennenkuin hän kuljettuaan Penrithin kauppalan läpi oli saapunut sen pohjoiselle sulkupuomille. Silloin hän kysyi niiltä, jotka näyttivät tulevan kaukaa, olivatko he nähneet paria sellaista miestä, joita hän haki. Sillä tavoin sai hän kuulla puhuttavan monesta sen vaivalloisen matkan yksityiskohdasta, jolle hänen ystävänsä olivat lähteneet. Simin voimat olivat loppuneet ja Ralph oli halunnut jättää hänet erääseen ravintolaan tien varrelle voidakseen, itse jatkaa matkaansa Carlisleen. Mutta Sim oli rukoillut, että hän pääsisi mukaan, ja vihdoin oli muudan maalainen, joka oli matkalla Carlislen torille ja jolla oli vain yksi vapaa paikka rattaillaan, tarjoutunut ottamaan Simin mukaansa. Tätä tarjousta olivat ystävykset käyttäneet kiitollisina hyväkseen.
Jokaisesta yksityiskohdasta, minkä Robbie sai selville, voitiin selvästi nähdä, että Ralph ponnisti jokaista lihastaan päästäkseen perille Carlisleen. Mikä hirveä kohtalo se olikaan, joka niin pakotti häntä kiiruhtamaan eteenpäin ehkä kuolemaansa kohti?
Penikulman penikulman jälkeen Robbie kulkea laahusti eteenpäin vaivalloisella matkallaan. Hän oli sairas, vaikka hän tuskin sitä huomasikaan, ja hänen oli pakko levähtää hyvin usein.
Rupesi hämärtämään ja kerran vielä pimeni ilta, mutta reipas nuori laaksolainen ponnisteli vain eteenpäin päämääräänsä kohti. Lumi oli kovettunut ja käveleminen oli nyt helpompaa, mutta tie oli pitkä ja kulkija oli hyvin alakuloinen.