Vanki oli Ralph Ray. Hän käveli parin sotilaan välissä lujin askelin ja avonaisin vakavin katsein. Aivan hänen kintereillään laahusti Simeon Stagg katsoen maahan.
Robbien hakeminen oli loppunut.
XXXV.
ROBBIEN MATKAN LOPPU.
Kaikki oli nyt ohi. Vaivalloinen haku oli loppunut ja Robbie Anderson oli tullut liian myöhään. Ralph oli antautunut ja paljon ikävämmät mahdollisuudet kuin Robbie oli arvannutkaan ja paljon kauheampi onnettomuus kuin Rotha Stagg ja Willy Ray olivat pelänneet tahi aavistaneetkaan uhkasi nyt johtua siitä.
Sotilaat olivat poistuneet vankeineen, joukko oli seurannut heitä ja
Robbie seisoi yksinään torilla. Seisoen ristin portailla hän kääntyi
katsomaan poistuvaa kirjavaa joukkoa. Se näytti suuntaavan kulkunsa
English-kadulle.
Kuinka kuumalta ja polttavalta hänen otsansa tuntuikaan! Sitä oli kivistänyt ennen, mutta nyt se poltti kuin tuli. Robbie painoi sen lujasti ristin kylmää kiveä vastaan. Sitten hän läksi kävelemään sieltä tietämättä matkansa määrää. Hänellä ei ollut mitään paikkaa, minne hän olisi voinut mennä, eikä hänellä ollut mitään tehtävääkään. Tuntikausia hän harhaili sinne tänne vanhan kaupungin kaduilla. Lunta oli vielä suuret kasat talojen räystäillä ja porttiholveissa, ja joskus se tipahteli suurina möhkäleinä kaduille. Viertotiet oli lakaistu puhtaiksi.
Edestakaisin Blackfriars-katua vankilan ohi, joka sijaitsi luhistuneen luostarin tontilla, pitkin Abbey-katua kirkon ohi suoraan Head Lanen poikki takaisin torille jälleen, sitten Caldewin rantoja pitkin ja läntisen muurin yli, jolta voitiin katsella etelään päin jatkuville kukkuloille, Shaddon-portin ympäri linnan varjostamalle sillalle ja sitten Eden-joelle ja pohjoiselle suurelle skotlantilaiselle portille hän ponnisteli. Hän vain kulki kulkemistaan tietämättä minne ja välittämättä miksi, kunnes hänen jalkansa kieltäytyivät kantamasta häntä enää ja kunnes pitkät talorivit vaalenneine parruineen, jotka pistivät esille seinistä, ja päätyineen ja vintinikkunoineen näyttivät nojautuvan häneen päin ja tanssivan kuin haaveelliset olennot hänen edessään.
Aamun tapahtumat olivat tehneet syvän vaikutuksen kaupunkilaisiin. Heidän joukossaan vallitsi kummallinen samanmielisyyden puute siihen rikokseen nähden, josta vankia syytettiin; mutta Robbie huomasi kaikkien olevan yhtä mieltä siitä, että se oli jotakin hirveätä. Hän näki senkin, ettei kukaan menettänyt hyväntuulisuuttaan ajatellessaan sitä kohtaloa, mikä uhkasi heidän lähimmäistään. "Tämä on hyvin vastenmielistä. Tule, John, juomaan lasillinen kanssani."
Robbie oli kääntynyt sivukadulle, jota sanottiin Kings Arms Laneksi. Tarkoituksetta ja ajattelematta mitään hän pysähtyi erään ahtaan aukeaman laitaan, jossa oli muudan kummallinen rakennus vähän syrjässä kadusta. Mataloine leveine ikkunoineen, jotka olivat syvällä kiviseinissä, omituisine päänmuotoisine koristeineen, jotka vuosia sitten oli leikattu korkokuviksi, mutta jotka pakkanen ja sade nyt olivat turmelleet, näytti se jonkun vanhan luostarin sivurakennukselta, joka aikoja sitten jollakin tavoin oli mennyt kaiken maailman tietä. Muudan hyvin vanha pieni mies pyöriskeli aukeamalla luoden pois lunta ja puhdistaen ikkunoita.