Rotha horjui ja olisi kaatunut, ellei Matthew, joka silloin tuli hänen luokseen, olisi estänyt sitä.
"Sanon sinulle, kuinka asiat ovat, tyttöseni", sanoi vanhus. "Olet itse sairas ja melko kovasti kaiken hyvän lisäksi. Mene jälleen tupaan takan ääreen."
"Niin, Robbien laita on jotenkin hullusti, sitä ei voida epäilläkään", sanoi Reuben.
"Tietysti on hänen laitansa hullusti", vastasi Matthew tarkoituksellisen korostavasti. "Hän ei ole milloinkaan osannut juopotella taiteelliseen tapaan, hän, Robbie Anderson."
"Hän on hourinut yhtämittaa koko kotimatkan", jatkoi Reuben. "Uudestaan ja taas uudestaan hän on kertonut jostakin, joka oli viisikymmentä askelta sillasta pohjoiseen päin."
"Meidän pitää viedä hänet kotiin", sanoi Liisa tullen nopeasti keittiöstä huopapeite käsivarrellaan. "Peittäkää hänet tällä. Rotha ei tarvitse sitä nyt."
Tuota pikaa kierrettiin peite monta kertaa Robbien tajuttoman ruumiin ympärille.
"Jättäkää hänelle kaikissa tapauksissa hengitysaukko", sanoi Matthew. "Poika saa totisesti enemmän kuin tarpeeksi villaa ylleen", lisäsi hän, kun Rotha toi vielä lampaannahan ja saalin.
"Yö on kylmä ja hänen kotiinsa on vielä ainakin kolme penikulmaa", sanoi tyttö.
"Hän asuu Becca Ruddin luona. No, lähtekäämme nyt liikkeelle", sanoi Liisa kiiveten aisalle ja siitä rattaille. "Tule sinäkin, isä, tänne pian."