"Armolliset tuomarit", sanoi syyttäjä, "paperi on sama vangitsemismääräys, jonka murhattu Wilson toi mukanaan Carlislesta voidakseen viedä tyrmään vangin, joka pitää sitä nyt kädessään. Se on sama vangitsemismääräys, joka on ollut kateissa aina siitä yöstä asti, jolloin Wilson murhattiin; ja mistä luulette meidän sen löytäneen, armolliset tuomarit? Se löydettiin — tiedätte, kuinka tyhmä viisainkin voi olla — katsokaa, kuinka tyhmästi viekkainkin mies joskus menettelee, kuinka törkeitä erehdyksiä ovelimmatkin roistot tekevät — se löydettiin tänä aamuna vastaaja Rayn vaatteista hänen nukkuessaan, muutamasta povitaskusta, joka oli ommeltu kiinni ja jota hyvin harvoin oli käytetty."
"Tämä on ratkaiseva todistus", sanoi tuomari Millet katsahtaen toveriinsa. "Tämän kuultuamme emme voi enää epäilläkään."
"Ehkä vanki voi selittää, kuinka hän on saanut asiakirjan haltuunsa", sanoi tuomari Hide.
"Niin, voitteko sanoa meille, kuinka saitte sen haltuunne?"
"En."
"Ettekö tahdo selittää oikeudelle mitään?"
"En."
"Todistaisiko vastauksenne rikoksenne?"
Ralph vaikeni.
Tähän hetkeen keskittyivät Ralphille vuosikausien vaivat. Hän voi kyllä sanoa, missä hän oli ollut murhayönä, mutta hänellä ei ollut muita todistajia kuin Sim. Hän ajatteli Robbie Andersonia — miksi ei Robbie ollut täällä? Mutta ei, parasta olikin, että Robbie oli poissa, sillä hän voisi pelastaa Ralphin ilmaisemalla isän rikoksen. Ja mitkä todistukset olisivatkaan päteviä vangitsemismääräyksen selvää todistusta vastaan? Hän oli tallettanut tuota asiakirjaa toivoen epämääräisesti voivansa suojella sillä jotenkin Simiä, mutta täällä se oli kuin käärme heidän molempien povessa.