Huomattiin tuomari Hiden mumisevan jotakin "vetoamisesta korkeampaan oikeuteen", ja noustessaan viittaavan sheriffiä seuraamaan häntä.
XLIII.
RAKKAUDEN ESINE VIHDOINKIN SELVILLÄ.
Varhain seuraavana aamuna palasi Willy Ray takaisin Shoulthwaiteen läpimärkänä päästä jalkoihin asti ja suunnattomasti väsyneenä. Hän oli ratsastanut kovasti Carlislesta, mutta siitä huolimatta oli pari vastenmielistä vierasta ainoastaan puolentunnin matkan päässä hänestä.
"Kotona jälleen", sanoi hän alakuloisesti heittäen ratsupiiskan menemään tullessaan keittiöön, "vaikka tätä ei enää voida sanoakaan kodiksi."
Rotha koetti puhua. "Ralph, missä hän on? Onko hänkin matkalla kotiin?" Nämä kysymykset olivat hänen huulillaan, mutta hänen kurkkuaan kuristi niin, ettei hän saanut sanaakaan suustaan.
"Ralph on kuollut mies", sanoi Willy teeskennellyn tyynesti vetäessään pitkävartisia saappaitaan jaloistaan.
Rotha peräytyi askeleen. Willy katsahti häneen.
"Ainakin melkein kuin kuollut", lisäsi hän huomattuaan Rothan ymmärtäneen hänen sanansa liian kirjaimellisesti. "Niin no, nyt se on ohi; se on ohi ja antakoon Jumala sinulle anteeksi, tyttö, jos olet jotenkin ollut osallinen siihen."
Willy sanoi tämän äänellä kuin hän olisi alistunut vääryyteen ja koettanut vakuuttaa itselleen, että hän on antanut sen anteeksi.