Kun Liisa luuli päässeensä turviin Robbien silmien tulelta, pehmeni hänen teeskennelty vastenmielisyytensä ja hän katsoi hellästi Robbieen.
Mutta Robbie kohottikin päätään äkkiä. Pieni nainen oli kiinni. Mutta hän kosti koettamalla näyttää hyvin kylmän ylpeältä.
Mutta se ei auttanut ollenkaan. Robbie nauroi, riemuitsi ja laski leikkiä.
Tällä kriitillisellä hetkellä Matthew Brathwaite tuli tupaan.
Kutoja oli selvästi hyvin kuohuksissaan. Hän oli juuri väitellyt kveekarien kanssa armovalinnasta.
"Sivelin heidän tukkaansa väärälle päin", sanoi vanhus, "kysyessäni heiltä, miksi he kulkevat kylissä saarnaamassa, kun jo edeltäpäin on määrätty, kuka pelastetaan ja kuka joutuu helvettiin. 'Olette paholaisen lapsia', sanoi toinen. 'Ehkä olenkin', sanoin minä; 'en ole tiennytkään, että pirulla on sukulaisia, mutta jos asian laita on niin, olette silloin varmaankin hänen serkkunsa'."
Matthewista tuntui kovalta, että kveekarit siten häntä halveksivat hylättyään hänet ensin, sillä hän oli vuosikausia puolustanut heitä pastori Nicholas Stevensin ivaa vastaan.
"Mutta minä heistä viis välitän! Heidän joukossaan on viisi toista ja kuusi toista lajia", sanoi vanha filosoofi karkoittaen siten ikuisiksi ajoiksi kilpailevat uskonoppineet mielestään.
"Voi, Robbie, poikaseni", sanoi Matthew kuin muistaen jotakin. "John Jackson tapasi Willy Rayn, joka oli tulossa Carlislesta, ja voitko arvata, mitä siellä on tapahtunut?"
"Mitä sitten?" kysyi Robbie kalveten jälleen.