Rotha hymyili, laski kätensä jälleen otsalle ja siveli pois kostean tukan hänen märältä ohimoltaan.
Rouva Garth nousi istuimeltaan vuoteen vierestä ja horjui takan ääreen.
Siellä istuutui hän matalalle jakkaralle peittäen esiliinallaan päänsä.
Kohottaen jälleen seppää pielusten varasta työnsi Rotha lusikallisen kauralientä hänen polttavien huuliensa väliin. Seppä oli lastakin taipuvaisempi nyt ja salli Rothan noudattaa tahtoaan.
Katsottuaan Rothaan surullisesti hetkisen sanoi hän kääntäen silmänsä muualle:
"Teillä on tarpeeksi omiakin huolia, Rotha, teidän tarvitsematta tulla tänne ottamaan osaa meidän — minun ja äidin vaivoihin."
"Niin onkin", vastasi Rotha ja hänen iloiset kasvonsa synkistyivät.
"Ajavatko he hänet maanpakoon?" kysyi seppä hengittäen kiivaasti. "Äiti sanoo niin. Tuomitaanko hänet maanpakoon?"
"Kyllä ehkä, mutta johonkin toiseen parempaan maahan", sanoi Rotha taivuttaen päätään.
Garth katsoi kysyvästi häntä kasvoihin. Hänen äitinsä liikahteli jakkarallaan.
"Miten niin, miten niin?" kysyi seppä hypistellen hermostuneesti peitettään.