"Minusta tuntuu sopivammalta, että ihmiset odottaisivat, kunnes heitä pyydetään", mumisi rouva Garth katsoen lattiaan.
Rotha riisui yltään huivit, joihin hän oli kietoutunut kylmän vuoksi, heittäen ne tuolin selustalle. Sitten hän kohensi tulta saaden sen palamaan kirkkaasti, sillä huoneessa ei ollut muuta valoa. Korupeite, joka sairaan heittelemisestä oli siirtynyt syrjään, levitettiin uudestaan sairaan jaloille. Kumartuen vuoteen yli kohotti hän hellästi sairaan pään käsivarrelleen suoristaessaan hänen pielustaan. Mutta seppä ei katsonut kertaakaan häneen.
Rouva Garth heilutteli vielä ruumistaan istuessaan lavitsallaan. "Ihmisten pitäisi odottaa, kunnes heitä kutsutaan", mumisi hän jälleen, mutta hänen sanansa hukkuivat tukahdutettuun nyyhkytykseen.
Rotha sytytti kynttilän, jonka hän löysi jostakin läheisyydestä, meni viereiseen keittiöön, otti sen nurkkakaapista ruukullisen kaurasuurimoita, palasi takan ääreen ja haki esille pienen padan. Parin minuutin kuluttua kiehua porisi jo jotakin hiilloksella.
Rouva Garth katseli hänen liikkeitään hyvin tarkkaavaisesti.
Hetkisen kuluttua palasi tyttö jälleen sairaan viereen kulho kädessään.
"Syökää vähän tätä, herra Garth", sanoi hän. "Suunne on varmaankin aivan kuiva."
"Kuinka sen tiedätte?" mumisi seppä kohottaen vihdoinkin katsettaan.
Rotha ei vastannut, painoi vain kylmällä kädellään sepän polttavaa otsaa. Mutta seppä käski häntä viittauksella ottamaan pois kätensä ja Rotha totteli.
"Se voi olla vaarallista — se voi olla hyvin vaarallista teille, tyttö", sanoi hän kuiskaten, hengähtäen joka sanan välissä.