"Juuri neljän aikaan siis", sanoi hän.
"Tulin vain pyytämään tätä sinulta. Nyt pitää minun palata takaisin."
"Rotha, sananen vielä. Mitä sinulla on tekemistä noiden Garthien kanssa? Koskevatko toimesi jotenkin isääsi ja Ralphia?"
"Sanon sen sinulle sillalla", vastasi Rotha siirtyen sivulle.
"Kaikki ihmiset kummastelevat, että menet sinne", sanoi Willy.
"Minulla on siihen pätevämmät syyt kuin kukaan osaa arvatakaan", vastasi Rotha.
"Ja lujempi usko ja jalompi sydän", lisäsi Willy tunteellisesti kääntäen pois päänsä.
Garth nukkui vielä Rothan palatessa tupaan. Talviauringon vaaleat säteet tunkeutuivat heikosti pienestä ikkunasta huoneeseen. Ne sattuivat vuoteeseen ja valaisivat nukkuvan sairaan sinertävät silmäluomet ja värittömät huulet.
Tuli oli melkein sammunut. Vain muudan hiiltynyt oksa ja kostea turvepalanen savusivat vielä takan harmaassa tuhkassa.
Rothan tullessa tupaan nousi rouva Garth tuoliltaan, jolla hän oli istunut koko yön. Hänen kasvoissaan oli kummallinen ilme. Pitkien tuntien kuluessa oli hän mielessään hautonut vaikeasti ratkaistavaa arvoitusta, jota hän ei kyennyt selittämään, ja hänen kasvojensa ilmeestä voitiin nähdä, kuinka se saattoi hänet ymmälle. Vetäen tytön sivulle hän sanoi käheästi kuiskaten: