Ja kovemmin kuin virran kohina ja kiihtyvän tuulen hiljainen humina kuultiin tytön suloisen juhlallisen äänen laulavan hellästi ja kyynelten tukahduttamana seuraavan vanhan virren:
"Oo Herra Jumalani, särkynyt sydän vain on nyt osanain; kuria mulle suo, että siitä nähdä saan rakkautesi armiaan."
"Niin, niin", toisti Garth, "särkynyt sydän vain on nyt osanain."
Veisaajan ääni värähteli kovasti, kun hän jatkoi:
"Oo Herra Jumalani, vahvista mua viel', ennenkuin lepään siell' syvällä haudassain; armahda, oo Luoja suuri, sieluparkaani nyt juuri."
"Niin, sieluparkaani", mumisi seppä.
Rotha oli keskeyttänyt ja kätkenyt kasvonsa käsiinsä.
"Siinä on vielä yksi värssy, Rotha; siinä on vielä yksi värssy."
Mutta Rotha ei voinut laulaa enempää. Silloin veisasi kuoleva mies itse heikolla äänellään huohottaen:
"Oo Herra Jumalani, väsynyt ma on, loukkaunut kivikkoon; säästä kuriltasi, kannan syntini ma sulle, rauha suo sa kiusatulle."