"Hän sanoi menevänsä hakemaan isäänsä", sanoi Willy ruohikosta, jossa hän vielä lepäsi äitinsä jalkain juuressa.
"Teitte tyhmästi salliessanne tytön palata Fornsideen isänsä luo", sanoi Matthew tarkoittavasti hymyillen.
"Etkö voinut pitää häntä luonasi täällä? No, olet sinäkin mies."
Willy ei vastaa mitään vanhan kutojan leikinlaskuun. Juuri samalla huomataan Rothan isineen tulevan niitylle kaukaisimmasta portista.
Ralph menee heitä vastaan ja lausuu heidät tervetulleiksi.
Sim on vanhentunut nopeasti näinä viime kuukausina, mutta hän näyttää iloisemmalta ja tyynemmältä. Laaksolaiset ovat kaikin tavoin koettaneet hyvittää entisen vääryytensä häntä kohtaan. Hän vastaanottaa heidän sovinnolliset huomaavaisuutensa melkein liian selvästi huomattavilla yrityksillä olla sydämellinen, sillä hän ei ole enää niin arka kuin ennen.
Ralph vie Rothan istumaan tyhjään tuoliin äitinsä viereen.
"Iloinen sydän punastuttaa posket", sanoo Matthew tytölle. Ja Rothan kasvot ansaitsevatkin tämän kohteliaisuuden. Hän on tänään niin terveen näköinen kuin hän aina on ollut kaunis. Mutta hänen kauneudessaan on nyt jotakin, mitä emme ole siinä ennen huomanneet. Pitkät tummat ripset puoleksi piilottavat ja puoleksi paljastavat lempeämmän katseen kuin milloinkaan ennen on loistanut näistä ruskeista syvistä silmistä. Tytön kasvojen yleisilme ei ole naurava eikä surullinen, vaan tuollainen kuvaamaton jokin, mikä on näiden molempien välillä, kun sydän jälleen surujen haihduttua saa iloita — kuten huhtikuun päivän auringonpaiste.
"Näyttää aivan siltä kuin vihdoinkin olisimme päässeet aidan aurinkoiselle puolelle, Rotha", sanoo Ralph hänen vieressään leikkien olkihatullaan.
Heidän läheisyydessään syntyy aikamoinen temmellys. Opettaja, joka kehuu jalkojaan piirikunnan nopeimmiksi, on vannoutunut juoksemaan kiinni kaniinin. Hän ryhtyy yritykseensä heti ja onnistuu parin sadan metrin päässä.