"Onko Rotha valmis lähtemään?" kysyi Ralph.
V.
TYHJÄ SATULA.
Yö on ollut levoton: — — — Ilmassa on kajahdellut valituksia, kummallisia kuolinhuutoja.
Macbeth.
Myrsky oli jo melkein lakannut raivoamasta. Kuu loisti kirkkaasti ja sen ohi kiiti enää vain muutamia pilviä. Idästä häämöttävä Lauvellen näkyi kokonaan huipulle asti ja lännestä siintävä Raven Craig kuvastui synkkänä taivasta vasten. Tuuli oli kuitenkin vielä pistävän kylmää ja ilma oli jäähtynyt paukkuvaksi pakkaseksi. Äsken satanut lumisohju oli jo jäätynyt levyihin tielle, jota varmajalkaisten vuoristolaistenkin oli senvuoksi melkein mahdoton kulkea. Puut eivät enää huokailleet eivätkä valittaneet tuulessa. Niiden jäykät neulaset olivat jäätyneiden lumikiteiden peitossa ja tuuli kiiti humisten niiden oksien välitse. Tulvivat vuoripurot kohisivat kovemmin kuin tavallisesti ja niitä näytti nyt ilmestyneen jokaiseen kallionuomaan. Putoukset olivat tulvineet yli äyräittensä, mutta hiljaisuus hiipi hiljaa virroille ja suurimmat joet näyttivät melkein tyyniltä.
Ralph ja Rotha kävelivät rinnakkain Shoulthwaite Mossia kohti. Ralph oli sanonut, ettei tytön kannata lähteä enää takaisin Fornsideen. Hänen isänsä ei ole kuitenkaan siellä eikä autio talo sovi hänelle turvapaikaksi tällaisena yönä. Rothan oli senvuoksi tultava yöksi hänen äitinsä luo.
He olivat tuskin vaihtaneet sanaakaan lähdettyään liikkeelle. Isän surullinen kohtalo painoi tytön mieltä sanomattoman raskaasti. Lapsen luonteen ensi vaisto kehoittaa sitä turvautumaan vanhempiin kuin johonkin voimakkaaseen tukeen. Maailman silmissä voi tämä tuki kyllä särkyä, mutta lapsen ounastavasta mielestä tuntuu se kuitenkin aina vain samalta. Lapsi turvautuu vielä horjumatta ja ylpeästi raunioon, joka ei sen rakastavaisista silmistä näytä ollenkaan sellaiselta. Ah, miten onnellinen se onkaan, ellei sen silmiä milloinkaan aukaista! Mutta kun kaikki, mikä tuntuu voimakkaalta ja todelliselta, näyttää selvenneestä katseesta heikolta ja väärältä, niin onko silloin olemassa sellaista sanaa, jolla voidaan ilmaista huomion aiheuttama suru?
"Luuletko, Ralph, että voin kestää hirveän vastauksen seuraukset, jos teen sinulle hirveän kysymyksen?"
Rotha rikkoi heidän välillään vallinneen hiljaisuuden näillä sanoilla ja Ralph vastasi heti: