"Ralph, saanko suudella sinua?"
Ralph kumartui ja suuteli häntä otsalle, jolloin hänen sydäntään painava kuorma tuntui paljon raskaammalta kuin ennen. Hän tunsi suudellessaan tyttöä, että hänen ja tytön välissä oli hänen puolellaan kuilu, jonka yli ei ehkä milloinkaan voitaisi rakentaa siltaa. Oliko hän rakastanut tyttöä? Hän tuskin tiesi sitä, sillä hän ei ollut kysynyt sitä milloinkaan itseltään. Rakastiko tyttö häntä? Kyllä, eikä hän voinut sitä epäilläkään. Entä hänen suutelonsa? Niin, se oli rakkauden suudelma, mutta millaisen rakkauden? Nuo rehelliset ylöspäin kääntyneet kasvot ilmaisivat sen hänelle liiankin selvästi.
He olivat jo päässeet puiden varjoon ja näkivät Shoulthwaitestä tuikkivat valot. Parin minuutin kuluttua olisi heidän matkansa lopussa.
"Tartu käteeni, Rotha, sillä voit ehkä kompastua liukkaalla tiellä tällaisessa pimeydessä."
Ralph oli tuskin ehtinyt lausua nämä sanat, kun Rotha huudahti heikosti ja horjahti. Ralph kiersi heti käsivartensa hänen ympärilleen, jolloin Rotha sai tasapainonsa takaisin.
"Mikä siinä oli?" sanoi hän vapisten pelosta ja kääntyi katsomaan taakseen.
"Kinos jäätynyttä lumisohjua luultavasti", sanoi Ralph potkaisten sitä paikkaa, johon Rotha oli kompastunut.
"Ei, ei", vastasi Rotha vapisten jostakin hirveästä pelosta.
Ralphkin peräytyi ja kumartui katsomaan jotakin suurta esinettä, joka oli poikkiteloin tiellä. Koirakin nuuski sitä.
"Mitä siellä on?" kysyi Rotha hermostuneesti.