"Se ei ole niinkään varmaa, Rotha tyttöseni", vastasi Ralph epäröiden.
"En tiedä sitä vielä." Hän lausui nämä viimeiset sanat pää painuksissa.
Rotha astui hänen eteensä, laski kätensä hänen olalleen, pysähdytti hänet ja katsoi häntä tutkivasti silmiin.
"Miksi olet niin suruissasi, Ralph? Onko olemassa vielä jotakin, mitä et ole kertonut minulle, jotakin sellaista, mikä kerran tultuaan julki riistää minulta kertomiesi uutisten aiheuttaman ilon?"
"En voisi olla niin julma, Rotha. Luuletko todellakin, että saattaisin menetellä niin?"
Hymy kirkasti hänen kasvojaan, kun hän siveli tukan pois Rothan otsalta ja suoristi irtautuneen hilkan, joka oli mennyt kallelleen.
"Minun ei siis tarvitse pelätä minkäänlaisia jälkiseurauksia?"
"Ei minkäänlaisia sellaisia, mitkä häiritsisivät onneasi, tyttöseni, tahi lopettaisivat rakkautesi. Rakastathan isääsi, vai kuinka?"
"Enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa!" vastasi Rotha tulisesti.
"Isäraukka!"
"Enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa", toisti Ralph hajamielisesti ja kuin huokaisten. Tytön kiihkeät sanat näyttivät liikuttavan häntä syvästi ja hän toisti ne vielä kerran, vaikka ne jäivätkin kesken hänen huulilleen. "Enemmän kuin ketään —" Sitten he jatkoivat matkaansa.
He olivat jo melkein saapuneet metsikköön, jonka puut varjostivat tietä, kun Rotha pysähtyi ja sanoi: