"Näin onkin parempi, Sim", vastasi Ralph, "sillä te ette saa ottaa niskoillenne rikosta, jota ette ole tehnyt."
"En ole paljon rikollista viattomampi minäkään", sanoi Sim. "En luule ainakaan. Kaukana siitä."
"Luulen ymmärtäväni teidät, Sim, mutta te ette sittenkään ole syyllinen rikokseen."
"Voisin kyllä olla, ellei muudan sattuma olisi tullut väliin. Olen kuitenkin usein ajatellut, ettei rikos sisälly tekoon, vaan tarkoitukseen. Ei, Ralph, minä tässä sittenkin olen syyllinen, sillä isäsi ei ollut milloinkaan ajatellut tehdä rikosta, kuten minä, joka olin hautonut sitä jo viikkokausia."
"Menittekö ulos sinä iltana pannaksenne sen toimeen?" kysyi Ralph.
"Kyllä, sillä luullakseni ainakin aioin, vaikka en olekaan varma siitä. Kaikki tunteeni olivat sekaisin enkä tiennyt, mitä minulla oikeastaan oli mielessä. Jos Wilson olisi sanonut minulle tiellä silloin kun tapasin hänet, sillä aioin puhutella häntä, tulleensa takaisin pannakseen toimeen sen, mitä hän niin usein oli uhannut, silloin olisi minun ollut pakko tehdä se, niin, pakko, siitä en olisi päässyt mihinkään."
"Mitä hän sitten oli uhannut?" kysyi Ralph, mutta hänen äänessään ei ollut kysyvää sointua. "Keneen nuo uhkaukset kohdistuivat?"
"Sinuun, Ralph", vastasi Sim kääntäen päänsä pois. "Mutta mitä sen nyt enää on väliä", lisäsi hän. "Se on kaikki ollutta ja mennyttä nyt."
Ralph otti taskustaan paperin, joka oli pudonnut hänen isänsä povesta.
"Tätäkö tarkoitatte?" kysyi hän ojentaen sen Simille.