"Vai huomasitte te senkin. Kuinka se kävi?"
"Rouva Garthin ansiota se oli eikä minun", sanoi Sim.
"Mitä hän kertoi teille?"
"Ei mitään, ei ainakaan sitä, että Wilson käyttää väärää nimeä. Ei, sain sen kokonaan itse selville, vaikka minun onkin kiittäminen häntä huomiostani."
"Tiesitte siis kaiken tämän tuona onnettomuuden yönä Martinmessun aikaan?"
"Kyllä osapuilleen, Ralph. Muori tuli asuntooni eräänä iltana ja mursi Wilsonin matka-arkun auki. Sitten hän vei mukanaan muutamia papereita, niin, ainakin yhden."
"Ette luultavasti tiedä, mitä siinä oli?"
"En. Se tapahtui kerran Wilsonin ollessa poissa tavallisilla matkoillaan Gaskarthiin. Rotha oli Mossissa; hän ei ollut palannut kotiin sinä iltana. Olin työskennellyt pimeään asti ja silmäni olivat väsyneet, jolloin menin tielle kävelemään. Ilta pimeni nopeasti ja palatessani kuulin muutamien miesten laulavan ja nauravan tullessaan minua kohti."
"He olivat varmaankin olleet juopottelemassa Punaisessa Leijonassa."
"Niin. Hyppäsin kuitenkin ojan yli ja oikaisin kotiin niityn poikki seuraamatta tietä. Tullessani Fornsideen näin valoa takimmaisesta pienestä huoneesta. Se oli Wilsonin huone, sillä hän oli halunnut juuri sen eikä muuta. Luulin hänen palanneen takaisin ja hiivin hänen ikkunansa alle, en tiedä miksi, mutta hiivin sinne ja katsoin sisään. Mutta siellä ei ollutkaan Wilson, vaan rouva Garth. Hän oli avannut vanhuksen arkun ja haki jotakin sen pohjalta paperien joukosta."