Ralph katsoi tarkasti toveriinsa ajatellen hänen eilisiltaista kysymystään ravintolassa.
"Sano minulle", kehoitti hän katsoen tutkivasti Robbieta silmiin, "tiedätkö mitään vanhan Wilsonin kuolemasta."
Nuori laaksolainen näytti joutuvan hämilleen. Hän taivutti päänsä kumaraan kuin hän ei olisi voinut sietää Ralphin katsetta.
"Kerro minulle kaikki, Robbie, sillä tiedän jo melkein koko totuuden."
"Ryöstin rahat", sanoi nuorukainen; "niin, tein sen, mutta heitin ne puroon minuutin kuluttua."
"Kuinka se tapahtui, Robbie? Kerro se minulle."
Robbie seisoi vielä paikoillaan pää painuksissa ja raapi jalallaan maata, kun hän sanoi:
"Juopottelin kovasti siihen aikaan, kuten tiedät. Olin juovuksissa sinäkin iltana eikä minulla ollut penniäkään taskussani. Ollessani matkalla ravintolasta kotiin kaaduin ojaan ja nukuin sinne. Heräsin kuullessani parin miehen riitelevän. Tiedät, keitä he olivat. Vanha Wilson heilutteli muudatta paperia päänsä yläpuolella nauraen ja ivaillen. Silloin sieppasi toinen sen hänen kädestään. Wilson kirosi hirveästi ja hyökkäsi toisen kimppuun. Kaikki tapahtui muutamassa silmänräpäyksessä. Toinen antoi pienelle roistolle sellaisen lyönnin, että roisto lensi päälleen tielle. Näin miehen ratsastavan pois ja näin Simeon Stagginkin. Kun kaikki oli jälleen hiljaista, ryömin esiin ojasta ja otin Wilsonin rahat; niin, otin ne, mutta heitin ne seuraavaan puroon. Koskiessani häneen luulin hänen olevan vielä hengissä. En ole juonut sen jälkeen enää niin kohtuuttomasti, Ralph, enkä aio sitä tehdäkään."
"Et, Robbie, ja sinä kykenet paljon parempaankin."
Ralph ei sanonut enempää. He eivät puhuneet kumpikaan mitään pitkään aikaan. Hiljaisuuden rikkoi vihdoin Robbie, joka ei voinut kestää sitä kauempaa, vaan toisti jälleen: "Otin ne, mutta heitin ne seuraavaan puroon."