Viime aikoina näyttivät hänen huolensa ajavan hänet pitkille öisille kävelyretkille. Niin kauan kuin päivää riitti, olivat hänen ajatuksensa kiintyneet työhön, mutta pimeän tultua ei hän voinut karkoittaa ahdistavia ajatuksia mielestään, vaan käveli teillä ja kujanteilla koettaen miettiä muita asioita.
Tämän miehen kotiin muutti Wilson sen jälkeen kuin hänet karkoitettiin Shoulthwaite Mossista. Jörö skotlantilainen oli tietysti tervetullut, vaikkakaan ei mikään mieleinen vieras, kun hän saapui vuokralaisena rahoineen taloon, jossa köyhyys itse näytti isännöivän. Vanha Wilson ei ollut valinnut räätälin taloa kodikseen senvuoksi, että hän olisi luullut siellä saavansa nauttia jonkinlaisista mukavuuksista. Hänellä oli omat syynsä, miksi hän ei halunnut poistua Wythburnistä sen jälkeen kuin Angus Ray oli ajanut hänet muitta mutkitta pellolle.
"Pienenkin pensaan juurella on ihminen paremmin turvassa kuin aivan taivasalla", oli hänen tapansa sanoa, ja sellaisen suojan tarjosikin räätälin talo hänelle eikä hän muuta nykyisin näyttänyt kaipaavankaan.
Wilson ei ehtinyt asua pitkää aikaa räätälin kodissa, ennenkuin Simiä näyttivät rupeavan vaivaamaan uudet huolet, joiden esineenä oli hänen uusi vuokralaisensa, Wilsonin käyttäytyminen oli viime aikoina huomattavasti muuttunut. Hänen entinen liukkautensa ja orjamainen mielisteleväisyytensä olivat hävinneet kokonaan, ja hän oli nyt puheissaan yhtä katkera kuin hän ennen oli ollut rauhaa rakastava. Simiä ja hänen todellisia tahi kuviteltuja huoliaan kohtaan ei hän näyttänyt haluavan osoittaa minkäänlaista myötämielisyyttä.
"No, no, sinun pitää tyyntyä ja kärsiä köyhyyttä edelleenkin, kuten muinoin Jobinkin äitineen", sanoi hän. "Sellainen, jolla ei ole varoja hanhien elättämiseen, saa tyytyä hanhen poikasiin."
Sim oli velkaa isännälleen vuokransakin, ja ajatus, että hänet joskus vielä häädetään pois pienestä asunnostaan, vaivasi häntä yöt päivät. Ihmiset luulivat hänen tulevan lopulta hulluksi senvuoksi. Simin huolet eivät siitä huolimatta olleet sen vähäisemmät, vaikka niiden syy ei ollutkaan sen kummempi.
"Tuki nyt jo lörpöttelevä suusi!" huudahti Wilson eräänä päivänä. "Vaikka et voikaan hekumoida yltäkylläisyydessä, ei sinun silti tarvitse kuvitella kuolevasi nälkään."
Mutta kuinka sattuvia muutamat skotlantilaisen huomautukset joskus olivatkin, oli luonnollista, että laaksolaiset rupesivat ihmettelemään hänen käytöksensä muuttumista. Nämä hyvät ihmiset rupesivat kovasti kummastelemaan, mitä tämä kaikki tarkoittikaan? Sen alla täytyi varmasti piillä jotakin.
Wilsonin huomautukset olivat silloin erittäinkin ilkeitä, kun hän suuntasi ne niitä ihmisraukkoja kohtaan, joiden luona hän asui ja jotka olivat suuresti riippuvaisia hänen säälistään, koska hän tiesi olevansa hyvin välttämätön heidän toimeentulolleen. Kun Wilson kerran palasi kotiin päivän kestäneeltä matkaltaan, näki hän Simin tyttären itkevän takan luona.
"Mikä nyt on hätänä?" kysyi hän. "Eikö sinulla ole luita kaalikeitossasi?"