I LUKU.
Vuonna 1875.
Oli nuorison päivä Newlannin laaksossa. Kesä oli ihanimmillaan; aurinko paistoi kirkkaasti; laakson pohjoispuolella oleva ulappa lepäsi peilityynenä ja kiitävät pilvenhattarat leikiten kuvastelivat sen pinnassa; vuoret näkyivät selvinä ja korkeimmat huiput uivat lämpimän kesän purppuraisessa autereessa. Oli keskipäivä ja varjot olivat lyhyet. Lukemattomat mehiläisparvet suristen leijailivat metisen heinikon yllä. Kukkien ja vastaniitetyn heinän tuhannet tuoksut täyttivät ilman ja ihmiset olivat kevyellä tuulella kuin perhoset. Niitylle Pike-vuoren juurelle oli pystytetty telttoja, liput liehuivat ja miesten, naisten ja lasten joukot katselivat rinteellä suoritettavaa urheilua.
Urheilukentän keskellä kaksi miestä kevyissä puvuissa heitti painia. Ne olivat jättiläismäisiä nuorukaisia, lihakset käsivarsissa pullistuivat pyöreiksi ja korkeiksi kuin summattomat munat, ja jalat ponnistivat maahan, niinkuin vihaisten härkien kaviot. Painijat näyttivät tyyniltä ja syleilivät toisiansa, ihan kuin olisivat antautuneet lemmenleikkiin, vaikkakin hirvittävällä voimalla rutistelivat toisiansa. Mutta ihmiset heidän ympärillään olivat silmittömästi ihastuneita. Henkeään pidättäen he seisoivat ihaillen jokaista onnistunutta otetta ja kurottivat kaulojansa nähdäkseen jokaisen liikkeen.
"Kojeta, Reuben, kojeta! Yrittäköönpäs hän vain John Proudfootia!
Tiukalle ottaa, hei!"
"Kahtoopas tuota! John paiskaa hänet nurin kenttään."
John oli seppä, suuripäinen ja julma-ruhoinen nuorukainen.
"Ja sen John tekeekin, totta vie."
"Ei, eipäs teekään, hän joutuu kenttään; hei, hei, niinpäs käy!"
Toinen painijoista oli kaatanut vastustajansa selälleen ja tyynesti piteli häntä nyt maassa. Hän oli roteva, kaksikymmenkahdeksan-vuotias nuorukainen, jonka tukka oli tummanruskea, silmät kirkkaat, kasvot voimakkaat ja ahavoituneet, parta lyhyt, sakea ja hieman kähärä ja koko olennosta kuvastui notkeus, jonka voima ja terveys käytökselle antaa, ja siihen liittyi vielä täydellinen itsehillinnän taito. Hän hymyili iloisesti ja nyökytti päätään vastaukseksi voimakkaille suosionosoituksille. "Hyvin tehty! Niin sitä pitää! Siten sitä pitää näyttää toiselle! Mitäs sanot siitä, Reuben?"