"On häpeissään, ole siitä varma!"
"Mitäs sanot tuollaisesta keekauksesta — häh — mies?"
"No, no ol' se ny' keskinkertanen."
"Oottakos sitten nuoruuven päivien nähny mitään tuollaista, vanhat miehet?"
"Ei, hän heitti, tuo Paul, sitä kuin rukkasta, se täytyy myöntää."
"Ei ole Cumberlannissa miestä, joka uskaltaa käydä tämän jälkeen käsikähmään Paul Ritsonin kanssa."
"Ei, ei olekaan; hän on isänsä poika." Poikalauma piiritti nyt painijat ja muodostaen kunniakujan vei heidät riemukulussa telttaan.
Samana hetkenä ajoi mutkan takaa kummallinen olento esille ja pysähtyi keskelle ruohokenttää. Se oli kutistunut olio, joka oli istahtanut ponin etulapojen päälle kiinnitettyyn satulaan, kun taas hännän päällä oli pari kantotuoleja. Ratsastaja oli vanhanpuoleinen mies, jonka kulmat olivat tuuheat ja parta mustan- ja harmaankirjava. Hänen päivettyneillä, teräväpiirteisillä, noidankasvoillansa oli syviä juovia ja mustat, kiiluvat silmät, jotka ikäänkuin ilkkuivat: katsopas vain, minäkin olen oikea Aatamin poika. Hän oli vuoriston kerjäläinen ja ainakin tänään hänen esiintymisensä tuntui kiusalliselta.
"Tyttäret, täällä on jotakin teille! Katsokaa, Gubblum Oglethorpe, poni ja kaikki!"
"Mitä, olettekos ikinä mokomaa nähneet? Gubblum on istahtanut oikein satulaan!"