"Sinun perintösi!" hän sanoi katkerimmalla äänellänsä. "Tänään on myöhä puhua siitä. Sinun perintösi — —"
Mutta hän pysähtyi. Rohkea ilme hänen kasvoillaan muuttui rajattomaksi raivoksi. Paul oli repäissyt asiakirjan kappaleiksi ja heitettyään ne pöydälle lähti arvelematta ulos.
IV LUKU.
Paul palasi puutarhaan ja työskenteli vielä kolme tuntia. Myrsky oli hajoittanut olkikasan ja hän aumasi ne uudelleen erään työmiehen ja nuoren pojan kanssa. Sitten hän palasi sisään, muutti pukua ja pakkasi matkalaukkunsa. Kun se oli tehty, hän meni etsimään tallimiestä. Natt oli tallissa puhdistellen viheltäen valjaita.
"Aja pienet vaunut portaitten eteen kello seitsemän aikaan", hän sanoi, "ja sido matkalaukkuni taakse, löydät sen eteisestä."
Nyt olikin jo ilta ehtinyt ja alkava kuu kohotti kalpean kaarensa
Hindscarthin takaa. Alkoi tuuli puhaltaa.
Paul palasi sisään, söi, joi ja tupakoi. Sitten hän nousi ja kiivettyään yläkertaan koputti äitinsä ovelle.
Rouva Ritson oli yksin. Lamppu paloi pöydällä ja loi kirkasta valoansa hänen kasvoilleen. Ne olivat laihtuneet ja kalvenneet, vaot olivat käyneet syviksi ja selviksi. Hän oli polvillansa, mutta Paulin tullessa nousi ylös. Paul taivutti hänen päätänsä ja suuteli häntä otsalle. Kirja oli auki hänen edessänsä, rukousnauha oli hänen kädessään. Takassa ei ollut tulta. Huone oli kolea ja iloton ja vain vaatimattomasti kalustettu — lampaannahkamatto oli lattialla, seinillä raamatunlauseita, leikkauksin koristettu vaatekaappi nurkassa, kaksi korkeaselustaista tuolia, pieni pöytä ja vuode — siinä koko kalusto.
"Minä lähden matkalle, äiti", sanoi Paul; "juna lähtee tunnin kuluttua."
"Koska sinä palaat?" kysyi rouva Ritson.