Paulin sydäntä vihlaisi sanoinkuvaamaton tuska.
"Sinun tullessasi äitini kamarin ovi oli auki?"
"Ihan auki."
"Ja Hugh oli huoneessaan?" kysyi Paul, ja hänen silmänsä leimusivat ja hampaat pureutuivat vastakkain.
"Minä näin hänet siellä hetkistä myöhemmin."
"Minun piirteeni, kokoni, näköni, sinä sanot?"
"Joka suhteessa sama."
Paul kohotti kasvonsa ja takan punertavassa valossa niillä kuvastui sanaton kauhu. "Todella siis — peilikuva minusta?"
Greta värisi ja vastasi: "Juuri niin, Paul, ei enempää eikä vähempää."
"Sangen kummallista", mutisi Paul. Tämä oli järkyttänyt häntä sydänjuuria myöten. Greta painautui lähemmä häntä.