"Minä — minä?" ihmetteli herra Bonnithorne kulmiansa kohottaen.
"Kenellä siihen olisi suurempi oikeus?" kysyi kirkkoherra.
"No, tiedättehän, te — te —"
"Minä! Ei, minun täytyy vihkiä heidät. Muut velvollisuudet kuuluvat teille."
"Katsokaahan, herra Christian, jos ajattelette, minä olen — minä olen —"
"Te olette hänen isänsä vanha ystävä. Kas niin, Pidetään se asia päätettynä."
Herra Bonnithorne näytti haluttomalta. "Tjaa, toden sanoakseni, herra
Christian, — minä en — minä en mielelläni tahtoisi."
Vanha kirkkoherra kohotti kaksi ihmettelevää silmää ja katsoi sankalasiensa yli herra Bonnithorneen. Asianajajan nolous yhä lisääntyi. Silloin kirkkoherra Christian muisti, että vain joku aika sitten herra Bonnithorne oli esittänyt syitä, miksi Paul ei saisi mennä Gretan kanssa naimisiin. Ne olivat liian maallisia, ne samaiset syyt, mutta ne olivat antaneet hänelle Gretan perheen ystävänä vakavaa ajattelemisen aihetta.
"Paul ja Greta aikovat matkustaa pois", virkkoi kirkkoherra.
"Niin olen kuullut."