Loistaen sinisessä verkanutussaan, vaaleissa raidallisissa housuissaan, keltaisissa, kukallisissa silkkiliiveissään ja valkoisessa hatussaan Natt kiisi milloin portaita ylös Paulin huoneeseen ja milloin sieltä taas alas. Paulia itseään ei vielä ollut näkynyt. Sanankuljettaja keittiössä oli kertonut, ettei herra vielä ollut suvainnut pukeutua eikä edes pessyt itseään. Enemmän kuin kerran Natt oli lausunut julki ajatuksensa, että hänen herransa aikoi paitahihasillaan mennä vihille. Hän ei ole koko aamuna pyytänyt mitään muuta kuin "paperia, kyniä, lakkaa ja semmoista."
Pappilan edustalle oli kokoontunut kirjava joukko. Siellä oli John Proudfoot, seppä, tavattoman hienona hännystakissaan ja suurissa käsissään niin valtavat kissannahkarukkaset, että ne olivat kuin riippuvat pilvet hänen pajansa yllä. Dick-mylläri oli siellä myös Giles Raisleyn hevosmiehen kanssa, ja Job, kivenhakkaaja — matkalla sopimaan uusista urakoista — oli poikennut juhlille myöskin ja suori Gubblum Oglethorpen ponin pörröistä harjaa. Lapset kiipeilivät aidoille, naiset kerääntyivät portille ja koirat kisailivat käytävillä. Gubblum itse oli ollut sisällä ja palasi nyt veli Peter Wardin kanssa tuoden suunnattoman oluthaarikan, joka kaikkien tyydytykseksi kierteli miehestä mieheen.
"Eikö se viheliäinen miehennahjus ikinä saavu?" sanoi Gubblum lipoen huuliansa ja tarkasti tuijotellen tielle.
"No, siinä hän tuleekin niin pulleana ja punakkana, että vallan."
Rientäen kuin henkensä edestä saapui Tuomas Kyttyräselkä läähättäen puettuna hännystakkiin, jonka helma melkein viisti maata, toisessa kädessä joku paperi ja toisessa viulu.
"No, vihroinkin olet täällä, Tuomas ukkoseni. Kaara häneen joku lasi,
Peter, että päästään matkalle."
"Nähkäähän, minussa on kaksi miestä", sanoi pikku mies puolustellen. "Minun täytyy aluksi kantaa kirjeeni, tierättehän, että työ ennen huvia."
"Huvi ennen työtä, sanon minä", huudahti Gubblum. "Älä koskaan tee mitään, jos muuten tulet toimeen — se on minun ohjeeni."
Kahdet kuomuvaunut ajettiin silloin esille valmiina lähtemään matkaan.
John Proudfoot otti kursailematta soittaja-postimiestä niskasta ja toisella kädellään juhlapuvun hännän alta ja heitti hänet viuluilleen päivineen ponin satulaan ja piti häntä siinä hetkisen, kuten avosuista säkkiä, että hän ehti vakaantua.