"Kylläpä tyttäret ovat kirkkaihinsa pukeutuneet", hän sanoi kiiveten risukerppukasalle. "Tuskin tässä ehtii työtään tehdä", hän lisäsi hetkisen kuluttua.
Pikku Mercyn silmät kohosivat kiehuvasta padasta ja kääntyivät taas telttoihin. Sieltä kaikui suosionosoitusten myrsky.
"Tuo on Geordie Mooren ääni", ajatteli Mercy. Hän saattoi nähdä piirin kentällä. "Alkavat piirileikkiä", sanoi hän melkein kuiskaten ja huokasi sitten raskaasti.
Vaikk'ei hän välittänyt mennä kentälle tänään, hän kuitenkin kaipasi sinne. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mielensä! Voi, miten kipeästi koski sydämeen! Kuten haavoitettu jänis, joka piiloittuu pensaikkoon löytääkseen suojaa ja saadakseen kuolla rauhassa, hän oli salaa hiipinyt pois tämän päivän riemukkaasta ilosta. Hänen vakavaan katseeseensa ilmestyi jotakin villiä ja julmaa, kun hän katseli toisten verratonta huvia; yksinpä tämä ihana kesäpäiväkin kiusasi häntä.
Vanha hiilenpolttaja oli astunut Mercyn luo, kun tämä kaihoisin katsein polvillansa tulen ääressä viipyi.
"Mercy", hän sanoi, "minun on monena päivänä tehnyt mieleni vähän puhua sinulle."
"Minulle, isä?"
Tyttö hypähti seisoalleen. Hänen kasvoilleen kohosi kiusaantunut ilme.
"Sinä olet menettänyt iloisuutesi. Mistä se johtuu?"
"Minä, isä?"