P.S. Mercy-tyttönen alkaa tulla kiusalliseksi."
Kirkkoherralla tuskin oli aikaa tajuta, mitä luki, kun hänenkin oli pakko jättää sakasti. Morsian ja sulhanen olivat kohdanneet toisensa kirkon ovella. Viuluniekan tehtävä oli hetkiseksi päättynyt. Kirkkoherra Christian ei voinut antaa viulun kuulua kirkossa. Siellähän tarvittiin arvokkaampi soittokone. Kirkko oli kuitenkin liian köyhä omataksensa urut, eikä sillä ollut edes varaa ylpeillä oikeasta harmoonista. Mutta jonkinlainen hanurin ja harmoonin välimuoto sillä oli ja eräs kirkkoherran seurakuntalaisista osasi sitä käyttää. Niinpä tämä riisuen liinan päästään, astui kirkkoon, istahti paikalleen, nosti soittokoneen hyllyltä, jossa sitä säilytti ja alkoi soittaa.
Nyt sattui niin, että herra Bonnithornella oli muutamia papereita, jotka täytyi allekirjoittaa ja saatettuaan morsiamen kirkon ovella sulhasen luo hän lähti sakastiin täyttämään tätä velvollisuutta. Synkät varjot lepäsivät raskaina hänen kasvoillansa, kun hän astui kirkkoon. Se kirje, jota hän kiihkeästi oli odottanut, mutta jota ei ollut vielä saanut, antoi hänelle sietämättömästi huolen syytä. Ehkä kiihkeä kirjeen odotus sai hänet tarkasti silmäämään ympärilleen, jolloin hän heti keksi kirjeen kaminan reunalta, johon kirkkoherra oli sen viimeksi pistänyt. Ensi silmäyksellä herra Bonnithorne huomasi, että se on hänelle.
Tuomas Kyttyräselkä oli päässyt kirkkoon saattojoukon mukana. Hän näki herra Bonnithornen, joka kulki saattueen etupäässä, menevän sakastiin. Vaikka hän oli aivan likomärkä ja hampaat kalisivat, kohosi kuitenkin hiki otsalle. "Saakeli soi, mitä kyytiä minä nyt saan", hän mutisi itseksensä. Käyttäen ankarasti kyynärpäitänsä hän tunkeutui joukon läpi ja pääsi vihdoin sakastiin. Mutta hän saapui liian myöhään. Salamat sinkoilivat herra Bonnithornen silmistä vasten viuluniekan nöyriä kasvoja, kun loukattu virkamies pyysi selitystä. Arvelematta kysytty selitti asian. "Ja kuka on ollut tässä huoneessa sen jälkeen, kun sinä jätit sen?"
"Ei, ei kukaan, herra."
"Oletko varma siitä?"
"Ihan varma", sanoi Tuomas.
Herra Bonnithornen kasvot kirkastuivat. Hän oli lukenut kirjeen ja uskoen, ettei kukaan muu kuin hän ollut sitä nähnyt; hän oli tyytyväinen. Hän pisti sen taskuunsa.
"Ehkä minä saan lopettaa sen kuivaamisen", ehdotti Tuomas Kyttyräselkä.
Asianajaja katsoa murjautti häneen musertavasti ja pyörähti ympäri.